sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Töitä ja käsitöitä (ja yksi tee itse -chunky beanie)


Käsityörintamalla on täällä blogissa ollut vähän hiljaista koko syksyn ja talven. Siihen on selitys: mun kässäenergiani on kulunut töissä, jossa olen pakertanut tällaisen uuden läpyskän parissa. Unelmien käsitöiden ensimmäinen numero ilmestyy keskiviikkona 1.2., ja mukana on myös meikäläiseltä pari tyynyohjetta ja mustekalamaskotti vauvalle. Ohjeiden lisäksi lehdessä on kiinnostavien kässäihmisten tarinoita, uutuustuotteita ja pieniä ideoita. Käykääpä tutustumassa ja antakaa palautetta! Seuraava numero ilmestyy syksyllä, ja siihen otamme mielellään vastaan toiveita ja ideoita.


Itse tartuin lehden ohjeista ensimmäisenä tuohon kannessa näkyvään pipoon. Näiltä jättipipoilta ei tänä talvena ole voinut välttyä, ja luonnollisesti villitys tarttui muhunkin – mutta en raaski laittaa kymmeniä euroja johonkin sellaiseen, jonka tiedän osaavani tehdä itsekin. Samujin Chunky Beaniet jäivät siis kauppaan, ja sen sijaan sovelsin meidän lehden muhkupipo-ohjetta kotoa löytyneille jämälangoille.

Projekti kustansi siis huikeat nolla euroa. Parasta oli, että sain upotettua siihen kaksi todellista murheenkryynilankaa: lähemmäs kymmenen vuotta sitten jostain alesta ostamani Novitan villa-silkkisekoitteen, jonka mitäänsanomaton mummoalkkarinbeige ei suoranaisesti olen inspiroinut, sekä jossain mielenhäiriössä joskus hankkimani ohuen GGH Kide Melange -mohairlangan. Ja nehän näyttivätkin yhdessä tosi kivoilta!

Muutin ohjetta hieman niin, että tein pipon laelle kavennukset, koska silmukoita oli huomattavasti enemmän kuin ohjeen paksummalla langalla tehdyssä pipossa, jossa silmukat vain lopuksi kurotaan umpeen. Toimi näinkin. Reunus on puolipatenttia ja muu sileää neuletta.

Seuraavaksi oman muhkupiponsa saa Elsa, joka on aina hyvin pettynyt, kun neulon jotain itselleni enkä koskaan hänelle. Saamansa pitää!

perjantai 23. joulukuuta 2016

Sentään jotain itse tehtyä


Tänä vuonna itse tehtyjen lahjojen suhteen oli aika hiljaista. Jotain sentään ehdin tehdä, nimittäin tyynyn Raija-tädille (luotan siihen, että hän ei käy täällä blogissa, ja uskallan paljastaa sen jo ennakkoon.)

Neulomisen prosessi oli niinkin yksinkertainen, että googlasin sanat "kaunis pintaneule" ja päädyin noudattamaan muistaakseni toista ohjetta, jota haku tarjosi. Se löytyi täältä Suvikumpu-blogista ja oli varsin helppo ja kiva – hyvin voisin jatkossakin soveltaa samaa neuletta vaikkapa lapasten selkämykseen. Lankana oli Snurresta ostettu Cascade Yarnsin Cascade 220 Heathers.

Ja sitten ei muuta kuin oikein leppoisaa, rentouttavaa, nostalgista ja kaunista joulua kaikille! Minä hyppään huomenna Tampereen-junaan ja lähden anoppilaan täysihoitoon. Sieltä palataan tapaninpäivänä järjestämään kolmevuotissynttäreitä yhdelle pikku neitokaiselle. Jos on ideoita, miten noin seiskamiikan leipomistaidoilla tehdään Frozen-kakku (!!!), kertokaa ihmeessä.

maanantai 5. joulukuuta 2016

Joulufiilistelyä ja -koristelua


Marraskuu hujahti ohi hämmentävän nopeasti – se jossain välissä koettu minitalvi varmasti auttoi asiaa. Pulkkamäkienergialla selvittiin joulukuulle, ja nyt sitten joulufiilistelläänkin jo täysillä. Valoja on viritelty, piparkakkutalkoot hoidettiin viikonloppuna ja Elsa täpinöi joka aamu siitä, mitä tonttu on tuonut keittiön kankaiseen kalenteriin (lähdin yhtään asiaa tiedostamatta tälle "varo ettei tonttu näe" -pelottelulinjalle. Mistähän selkäytimestä sekin tulee...?). Parhaillaan stereoista soi oma Spotify-listani Maijan joululaulukombo, jota pyrin kuuntelemaan lähinnä yksin ollessani, koska kaikki muut taloudessa eivät rakasta joululauluja yhtä varauksetta.

Koristelustakin olen innostunut. Liinavaatekaapin päälle, viimevuotisiin oksiin ripustettiin taas tutut Granitin lasipallot ja Taikin myyjäisistä ostetut lintukoristeet. Tykkään niistä edelleen ihan sikana.

Ulko-oveen askartelin kranssin tällä ohjeella (jos kuulen sanan "jämälangat", olen saman tien kiinnostunut). Rautalanka olisi saanut olla vähän paksumpaa, kranssi ei tahdo ihan pysyä muodossaan, mutta mitäpä pienistä.


Makkarin seinälle ompelin palloketjun vanhoista kirjan sivuista. Hyvin yksinkertainen idea: aina neljä samankokoista pyörylää päällekkäin, ja niitä hurautellaan pitkäksi riviksi ompelukoneella.


Lähimarketissa oli myynnissä edullisia joulukaktuksia, ja yllätin itseni ostamalla hyasintin sijaan sellaisen. Aluksi tarrasin valkokukkaiseen yksilöön, mutta sitten hellyin ja päätin ilahduttaa yhtä pientä vaaleanpunaisen ystävää.


Hyvää joulunodotusta! Melkein sanoisin, että tämä on paras aika vuodesta, ellen olisi aamulla roskapussia viedessäni liukastunut kotipihassa, koska maassa oli SEKÄ jäätä ETTÄ vettä. Saakeli.

tiistai 25. lokakuuta 2016

Cosy kotiutui olkkariin



Tämän postauksen olisi melkein voinut järjestää kuva-arvoituksen muodossa: bongaa kuvasta jotain uutta! Ihan jokainen ei meinaan huomaa, että meillä on uusi sohva – siro ja simppeli harmaa sohva kun vain vaihtui toiseen siroon ja simppeliin.

Ikean vanha, päällisillä ja jaloilla tuunattu Klippan oli palvellut kunnialla monta vuotta, mutta auttamatta se alkoi käydä vähän pieneksi ja nuhjuiseksi. Uusi sohvakin oli heti mielessä. Hakolan Cosya olen ihaillut pitkään niin messuilla kuin blogeissakin, ja lämmittäähän se pohojalaassydäntäni voida kannattaa jurvalaista käsityötä. Erityisplussa kokonaan irrotettavista päällisistä, tälle ominaisuudelle todennäköisesti tulee vielä käyttöä.

Oikeastaan olohuoneen sisustuksen kanssa taisi käydä klassinen dominoilmiö: uutta peiliä seurasi kello, kelloa taulu, taulua matto, mattoa liinavaatekaappi, liinavaatekaappia sohva... Muutoslistalla seuraavana on möhkälemäinen tv-taso, jolle sievän seuraajan löytäminen onkin sitten vähän kinkkisempi juttu.

Uuden sohvan myötä menetin myös yhden valttikorttini "en ole koskaan" -pelissä, nimittäin "en ole koskaan ostanut sohvaa". Klippan oli siipalla jo ennen minun aikaani, ja sinkkuvuosieni sohva taas oli tädiltä peritty ruskea 1970-luvun samettisohva, joka blogin alkuaikoina taisi kuvissa joskus vilahtaakin. Rest in peace, missä ikinä matkaatkin!

Cosy on pysynyt siistinä ja kuosissaan ainakin ensimmäisen kuukauden käytössä. Ja onpahan taas itselläkin suurempi motivaatio patistaa yhtä pientä tahmatassua käsipesulle ruokailun jälkeen...

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Taiteilua kaksivuotiaan kanssa

Mikä upea värien käyttö! Mikä jäntevä sommittelu!

Tiedättekö, mikä on musta yksi liikuttavimmista asioista joulussa? Se, kuinka meidän äiti yhä joka vuosi kaivaa kaappien kätköistä pussillisen mun ja sisarusten lapsuuden jouluaskarteluja. Ja sitten vessan oveen ripustetaan se sama, mun ala-asteella tekemä sysiruma oranssinaamainen tonttu. Tuntuu jotenkin tosi hyvältä ajatella, että tärkeintä joulussa ei ole esteettinen elämys vaan tunnearvo ja yhteiset muistot (ja ehkä vähän se yhteinen vitsikin siitä karmeasta tontusta.)

Mä olin lapsena kova piirtämään, ja muistan, miten tärkeältä ja hyvältä se tuntui, kun aikuiset kehui mun tuherruksia. Osittain sen rohkaisemana piirsinkin paljon ja kehityin siinä aika hyväksi, varmasti yhtä paljon ahkeran harjoittelun kuin minkään synnynnäisen lahjakkuuden takia. Toivon, että osaan olla myös omalle lapselleni sellainen äiti, joka nielaisee niuhot esteettiset standardinsa ja asettelee ylpeänä esille kreiseimmätkin vessapaperirulla-askartelut.

Tänään aamulla me harrastettiin Elsan kanssa taiteilua yhteisvoimin. Havahduin taannoin kavereilla kyläillessä siihen, että kas, lapsihan osaa maalata vesiväreillä (kiitos, päiväkoti!). Tänään otin esiin vanhat peitevärini, joilla eräs ikiliikkuja jaksoi läträtä keskittyneesti yli tunnin. Lopputuloksesta leikkasin syksyn kunniaksi pisaranmuotoisia paloja, joilla koristeltiin ulko-ovi.

Ehkä hänestä isona tulee taiteilija, kuten äidistään piti.

Sisustusmyyjäisistä ostetussa naulakossa roikkuvat Elsan ulkovaatteet. Pupu on Titimadamin tuotantoa ja ostettu taannoin Itiksestä lastenvaatteiden pop up -kaupasta.

P.S. Eteiskuvien myötä pitää välittää kiitokset Pohjanmaalle kaverini äidille, joka oli täältä blogista lukenut mun rakkaudestani mustia Majuri-henkareita kohtaan. Heillä niitä oli ylimääräisinä, ja taannoin sain muutaman mukaani – iso kiitos vielä, nyt on meidän takkisäilytys hyvällä tolalla!

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Liinavaatekaappi olkkarin nurkkaan

Kaapin päälle on rakenneltu jos jonkinmoisia asetelmia, ja projekti elää edelleen.

Kesällä tuli piiitkästä aikaa tehtyä suuremman kokoluokan kirppislöytö. Kun siippa ja Elsa olivat kaksistaan mökillä, mulla oli aikaa tehdä pari täsmäiskua Itä-Helsingin kirppiksille. Puotinharjun Fidassa odotti nätti ja hyväkuntoinen liinavaatekaappi, ei ihan ilmainen muttei törkyisen kalliskaan, ja se oli siinä.

Kaappi pääsi olohuoneen nurkkaan, tumman BoConceptin senkin tilalle. Senkki oli meillä jo Kallion kodissa, jonka mittasuhteisiin se sopikin hyvin, mutta tänne se oli aina tuntunut turhan massiiviselta. Kaipasin jotain vähän sirompaa ja viiskytlukulaisempaa, ja kiitos Tori.fi:n, vanhastakin päästiin eroon.

Uusi kaappi palvelee juuri siinä tarkoituksessa, johon se on suunniteltukin, eli liinavaatekaappina. Tosin luulen, että 1950-luvulla sen sisus on näyttänyt aika erilaiselta: nyt ei ole siistejä mankeloituja  (tai vähintään silitettyjä) liinavaaterivejä vaan epämääräisille rullille suoraan pyykkitelineeltä käärittyjä lakanoita. Tämä on niitä huushollausjuttuja, joihin mulla ei vain riitä paukkuja. Ryttyyn ne menee sängyssä kuitenkin, joten miksi nähdä vaivaa? (Okei, se siistinnäköinen kaappi. MUTTA JOHONKIN ON RAJA VEDETTÄVÄ.)

Silitetäänkö teillä lakanoita?

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Paras tomaattikastike blenderissä

Sur sur sur, ja valmista tulee! Vielä kun saisi vähän tehokkaamman blenderin.

Yhden kaverin kanssa ollaan mietitty, että pitäisi joskus panna jakoon kaikki arjen luottoreseptit. Siis ne ruuat, joihin palaa kerta toisensa jälkeen, ja jotka suhteellisen kivuttomasti jaksaa pyöräyttää vielä työpäivän jälkeen (ja jotka mielellään maistuvat myös päiväkoti-ikäisille). Viime viikolla pitsantekohommissa tuli mieleen, että tämä tomaattikastike on ehdottomasti yksi niistä.

Se on nimittäin hirmu hyvää, helppo tehdä ja kaiken lisäksi sillä saa lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: vaikka kastike on tarkoitettu pitsoihin, sopii se yhtä hyvin pastalle. Kun yhden satsin tekee, siitä riittää juuri sopivasti sekä pariin pitsaan että neljän hengen pasta-annokseen. Yleensä kastiketta tehtyäni laitankin siitä puolet pakkaseen odottamaan seuraavaa käyttökertaa.Pastan joukkoon saatan heittää kastikkeen kaveriksi vielä vaikka mozzarellaa tai fetaa.

Ohje on alun perin Hesarin sivuilta, mutta mä olen oikaissut vähän ja vaihtanut tuoreet tomaatit tölkkiversioiksi. Suomessa aika harvoin on tarjolla kovin maukkaita tomaatteja, joten uskoisin että tämä ei soosia juurikaan huononna. Ollos siis hyvä, yksi arjen pelastajaresepteistäni!


Tomaattikastike blenderissä

1 prk tölkkitomaatteja
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja paloiteltuna
1 rkl tomaattipyreetä
1–2 valkosipulinkynttä puristettuna 
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl tummaa balsamietikkaa
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
yrttejä maun mukaan, mä olen yleensä käyttänyt basilikaa ja oreganoa (kouralliset tuoretta tai noin 1 tl kumpaakin kuivattuina)

Pane kaikki ainekset blenderiin ja jauha tasaiseksi. Käytä pitsapohjalla tai sekoita kuuman pastan joukkoon.