keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Kivoi juttui

Jos tarvitsisin kynttilänjalkoja tai lakanoita, ostaisin nyt nämä. Nimittäin....

Finlaysonin Rinne-pussilakanat. Tykkään lakanoiden värimaailmasta ihan valtavasti, samoin piirrosjäljestä, jossa osa on tuollaista ääriviivatonta ja osa ohuella viivalla raidoitettua - jos tajuutte mitä tarkoitan.


Myös Nathalie Lahdenmäen Arabialle suunnittelemat Pino-kynttilänjalat ovat yksinkertaisuudessaan hurjan kauniita: etenkin, kun erivärisiä yksilöitä pinotaan päällekkäin. Kynttilänjalkoja tässä huushollissa valitettavasti vain on yli oman tarpeen jo nyt...

Sen sijaan aion ihan oikeasti marssia sunnuntaina Hulluille päiville ja ostaa Dysonin rikkaimurin (Vain 149 euroa! Kyllä!). Olen tavannut sen verran monta rikkaimuriuskovaista (kuulemma se on paras keksintö sitten astianpesukoneen), että uskon Dysonin nostavan sekä asunnon siisteyden että siivoajan fiiliksen ihan uusiin sfääreihin.

Saumurikin olisi Hulluilla päivillä tarjouksessa, mutta sen kohdalla aion hillitä itseni. Ompelukoneella on pärjätty hyvin viimeiset parikymmentä vuotta - jos ostaisin nyt saumurin, luultavasti vain katkeroituisin siitä, miksi en hankkinut sitä jo paljon aikaisemmin. Parempi pysyä tietämättömänä (sama logiikka pätisi tietysti rikkaimuriin, mutta ei ajatella sitä nyt.)

2 kommenttia:

  1. Näyttää aikas pelottavalle (mutta myös tehokkaalle) toi Dyson!

    VastaaPoista
  2. Kyllähän se aikamoiselta tykiltä näyttää! Jotenkin tuo kreisi ulkomuoto myös houkuttelee mua. Dyson voisi varmaan olla sellainen laite, joka saisi pikkupojat innostumaan siivouksesta.:)

    VastaaPoista