maanantai 13. joulukuuta 2010

Kalaa pöytään


Virkkuukoukut ovat viuhuneet ja ompelukone laulanut viikonloppuna, mutta lopputuloksista ollaan toistaiseksi hys hys. Arvannette miksi.

Sen sijaan voin esitellä erään pienen löydön. Pesulareissullani piipahdin myös Harjutorin laidalla sijaitsevassa Kauppahuone Kekossa, jossa myydään valikoitua kierrätystavaraa lampuista astioihin: osa ehtaa designia ja osa muuten vain kivaa. Hinnat eivät ole tietysti ihan kirppisluokkaa (joskaan eivät minusta tolkuttoman kalliitakaan), mutta sen toki ymmärtää, kun joku tekee tuota työkseen. Ja palvelu on tosi ystävällistä ja asiantuntevaa - kannattaa käydä vaikka joululahjaostoksilla.

Minun haaviini tarttuivat nämä kaksi kalakuvioista pikku tarjotinta/pannunalusta (tai miksi sellaisia sanotaan, jotka ilmeisesti on tarkoitettu katettavaksi pöytään kuumien lautasten alle?). Ne oli kuulemma tuonut myyntiin joku vanha rouva, joka oli hankkinut ne Englannista. Yhteensä kustansivat 15 euroa.

Nämä voisivat toimia inspiraationa myös "kokataan kalaa" -projektiini, jonka täten julistan alkaneeksi. Haluaisin oppia laittamaan enemmän kalaruokia (tai oikeastaan edes joitain kalaruokia), ja mahdollisimman eettisistä ja ekologisesti kestävistä kalalajeista (tonnikalapiffit täytyy siis unohtaa). Vinkkejä otetaan vastaan. Ainakin Herkun ja Koukun Jytiksellä on ollut samantapainen projekti - täytynee kaivaa sieltä reseptejä.


Myös tapaus amaryllis sai onnellisen lopun. Noudatin Karmiinin neuvoa ja leikkasin kukkaan puhjenneet varret maljakkoon. Nyt ne näyttävät oikein somilta.

3 kommenttia:

  1. Uijui, superhienot! Kauppahuone Keossa en olekaan muuten ikinä käynyt, kurkkinut vaan. Pitänee siis uskaltautua sisään jos sieltä moisia helmiä löytää.

    Ja suosittelen kalan kanssa kaveeraus -projektia kyllä lämpimästi, vuosi nyt takana (enää grande finale eli lipeäkala, iik, jäljellä) ja paljon kaikenlaista on tullut maisteltua! Summaus kuluneesta vuodesta tulossa piakkoin.

    VastaaPoista
  2. Juu, Keossa (vai Kekossa? näyttää hassulta kummin vaan) kannattaa ehdottomasti piipahtaa!

    Aion aloittaa kalaprojektin huomenna turvallisilla kalamurekepihveillä. Seuraava askel olisi sitten uskaltautua Hakaniemen hallin kalatiskeille palloilemaan. Sieltä varmasti kyllä saisi hyviä vinkkejä.

    VastaaPoista
  3. Turvallinen aloitus on hyvä, itse aloitin kalapuikoilla :) mutta itsetehtyinä olivat kyllä aika eri tavaraa kuin pakastealtaasta noukitut. Ja ehdottomasti kannattaa kysellä kalakauppiailta vinkkejä, ainakin Kampin K-kaupassa ja Hakaniemen S-marketissa olen saanut kalatiskiltä hyviä ideoita!

    VastaaPoista