sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Suomen kirppismekka?

Vanha puulaatikko maksoi 10 euroa Hämeentien kirppiksellä.
Veikkaan, että se on tehnyt uransa Raninin oluttehtaalla.

Mainitsin viime postauksessa kirppispiipahduksestamme Hämeenlinnassa, ja tässä siitä vielä tarkemmin. Meidän pienen otoksemme perusteella tuntuu siltä, että Hämeenlinnan täytyy olla mahtava kirppiskaupunki: kävimme tasan kahdella kirpputorilla, joissa molemmissa oli hyvä valikoima ja selvästi Helsinkiä edullisempi hintataso.

Hämeentien kirppis oli iso itsepalvelukirpputori aivan aseman vieressä, Luotsi-kierrätysmyymälä sen sijaan sijaitsi hieman keskustan ulkopuolella. Jälkimmäisessä oli tarjolla lähinnä huonekaluja, edellisessä sekä vaatteita että muuta tavaraa. Teimme vain pikkuostoksia, mutta esimerkiksi kaunis 1950-lukulainen senkki ja sohvapöytä olisivat lähteneet mukaan salamana, jos ne vain olisi saanut kuljetettua kotiin.

Osoitelistallamme olivat myös ainakin Hämeenlinnan suurkirpputori, Herman's Second Hand, Fida ja Hämeen Sininauhan kirppis, mutta niihin ei aika yksinkertaisesti riittänyt.

Mustan pöytälampun (Luotsi-kierrätysasema, 2 e) vien työpistettäni somistamaan. 
Nahkakotelo (5 e) löytyi SA-kaupasta.

Kirppisten lisäksi kävimme SA-kaupassa, josta Parolan asema -blogissa on usein tehty mahtavia löytöjä. Armeijan poistotavaraa myyvässä kaupassa oli tarjolla kaikkea täysin absurdia ja omalta kannaltani hyödytöntä (kuten voimakoneita, öljypulloja ja kiväärinperiä) mutta myös patinoituneita puulaatikoita, nahkaisia säilytyskoteloita (herra ties mihin tarkoituksiin) ja tukevaa harmaata sarkakangasta.

Viiri lähtee mökkituliaisiksi Savonlinnaan, ja peltirasiaan laitan parsinneuloja 
(1,50 e ja 2 e, Hämeentien kirppis).

Löytyykö lukijakunnasta hämeenlinnalaisia? Onko se ensivaikutelmansa veroinen kirpputorimekka?

2 kommenttia:

  1. Löytyy! Ihana postaus ja ihania löytöjä! Etenkin tuo SA-kotelo sekä peltirasia. Hämeenlinna on ehdottomasti kirpparitaivas, oon kolunnut ties kuinka monta kaupunkia läpi eikä ole oman cityn voittanutta. Edes täällä stadissa, missä nykyisin asun :)

    VastaaPoista
  2. No näin mä arvelinkin! Pitää tehdä vielä perusteellisempi kirppismatka Hämeenlinnaan jossain vaiheessa. Onneksi se on näppärän junamatkan päässä Helsingistä, kun harvemmin on autoa käytössä. Mitkä Hämeenlinnan kirppiksistä on sun suosikkeja?

    VastaaPoista