Aikuiseksi kasvaminen näkyy hyvin siinä, mitä ihminen ripustaa seinilleen – lapsuuden piirrustuksista siirrytään teinivuosien bändijulisteisiin ja niistä opiskeluaikojen taideleffa/art nouveau-kuviin (minun sukupolvellani tähän liittyi valitettavasti myös Kaj Stenvallin ankkataulujen kausi). Lopulta päädytään parhaimmillaan ihan oikeaan taiteeseen. Meidän asunnossamme on useita maalauksia ja muutama grafiikanvedos, jotka tuottavat minulle yhä yhtä paljon iloa kuin hankintahetkellä.
On vaikea kuvailla, miksi ihastuu tiettyyn taideteokseen. Onko se tunnelma, väri tai valo? Onko kaikissa seinälle ripustamissani kuvissa jotain yhteistä, vai onko ne valittu vain kulloisenkin mielentilan mukaan? Kun yritän miettiä, minkätyyppisestä taiteesta pidän, määrittely käy mahdottomaksi.
Pidän väreistä (pidän myös mustavalkoisuudesta).
Pidän valokuvista (omistan lähinnä maalauksia).
Pidän abstraktista taiteesta (mutta myös muotokuvat, asetelmat ja maisemat voivat olla hienoja).
Viime viikonloppuna ostin Kuvataideakatemian myyjäisistä tällaisen pienen vedoksen, jossa viehätti ainakin sen arvoituksellinen ja unenomainen tunnelma.
Tai sitten minua vain puhutteli tuo Jopo-merkkinen polkupyörä, joka on samanlainen kuin omani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti