sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Emännöimisen ilot

Kun on järjestänyt elämässään lähinnä noutopöytähenkisiä kotibileitä, kattauksen miettiminen on jännä juttu. Etenkin se, miten sekalaisesta astiavalikoimasta saa loihdittua tyylikkään kokonaisuuden kymmenelle hengelle.

Tv-sarjahahmo, johon samaistun eniten, on ehdottomasti Frendien Monica: olen yhtä siisti ja säntillinen (vähemmän nätisti sanottuna pedantti), ja samoin kuin Monica, myös minä pidän emännöimisestä.

Muistan aina sen Frendien jakson, jossa Monica ja Rachel sekä Chandler ja Joey vaihtavat asuntoja, ja huonompaan kämppään joutunut Monica ei kestä sitä, että kukaan ei enää halua hengailla hänen luonaan. Ymmärrän täysin: minäkin olen aina mielelläni ollut se, jonka kotiin kokoonnutaan. Tykkään valmistella, hääriä ja huolehtia – ja, jos ihan rehellisiä ollaan, jopa siivota bileiden jälkiä (tyhjät lasit, pullonkorkit ja juustonkannikat ovat mitä konkreettisimpia todisteita siitä, että hauskaa on ollut).

Kuvassa vegaaninen vadelmajuustokakku katoaa parempiin suihin. Jälkkärivastuusta kiitos pikkusiskolle, herkkua oli!

Tänä uutenavuotena siirryin emännöimisessä niin sanotusta nekstille levelille, kun pidimme bileiden sijaan ihan oikeat illalliskutsut kymmenelle hengelle. Oli kankaiset lautasliinat ja valkoiset pöytäliinat (vanhat lakanat, mutta kuitenkin), mansikkamargaritoja ja yhteisvoimin kokatut kolme ruokalajia, kukkia ja kynttilöitä, tietovisa ynnä muuta ohjelmaa. Jotain oli silti jäljellä entisestäkin: loppuyöstä päädyimme tanssimaan ysärihittien tahtiin kello viiteen asti.

Pääruuan ohje löytyi Pastanjauhantaa-blogista: huippu!
(Kastanjoiden kuoriminen: ei niin huippua.)

Inspiroivaa ja innostunutta uutta vuotta kaikille! Minun uudenvuodenlupaukseni on tämä: aion keskittyä paremmin siihen, mitä kulloinkin teen – oli se sitten lehden lukeminen, ystävän kanssa jutteleminen, urheileminen tai ruuanlaitto. Ei enää hajamielistä silmäilyä, puolella korvalla kuuntelua ja ajatusten harhailua. Vaikka sitten vähemmän, mutta paremmin tehtynä.

3 kommenttia:

  1. Oi,teillä on ollut hieno ja ihana ilta! Ysärihitithän vaan kruunaa sen!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa oli! Kiitos vielä huipulle emännälle ja kaikille muillekin mukana hääränneille. Tämä oli paras mahdollinen tapa aloittaa uusi vuosi!

    VastaaPoista
  3. Heta, ysärihitit ei petä koskaan! :) Kiitos myös ohjelmatoimisto Ainolle, oli kyllä ihan huippu ilta!

    VastaaPoista