tiistai 11. joulukuuta 2012

Joulukalenterin luukku eli oivallus nro 11: Yritä edes



Podin vuosikausia syyllisyyttä lihansyönnistäni ja kokeilin kasvissyöjäksi ryhtymistä heikoin tuloksin – minä yksinkertaisesti rakastan lihaa liikaa. Sitten päätin, että yritän syödä niin paljon kasvis- ja kalaruokaa kuin mahdollista.

Nykyään syön lihaa noin kerran viikossa ja olen kohtullisessa sovussa itseni kanssa. Kotiin ostan korkeintaan riistaa tai luomulihaa ja sitäkin harvoin. Ravintolassa annan itselleni luvan herkutella pihvillä. Se on kaikkea muuta kuin täydellinen suoritus, mutta se on huomattavan paljon paremmin kuin ennen. 

Cold turkey -lähestymistavalla olisin todennäköisesti taas epäonnistunut ja turhautunut. Perfektionille opetus oli siis tässä: se, että jotain asiaa ei pysty tekemään täydellisesti, ei tarkoita, että kannattaisi lakata yrittämästä.

2 kommenttia:

  1. Tykkään.

    Osin toki siksi, että olen itse yrittänyt samaa taktiikkaa ja todennut sen toimivaksi. (Olen myös tässä sivussa oppinut nauttimaan pavuista ja herneistä ihan uudella tavalla.)

    Mutta etenkin siksi, että ihan oikeasti on parempi tehdä jotain kuin ei mitään. Ja sitä kautta huomaa, ettei ollut niin vaikeaa tehdä jotain ja tekee ehkä enemmänkin.

    VastaaPoista
  2. Liina, olet niin oikeassa! Kun vähän aikaa jaksaa yrittää, kohta huomaa, ettei se yrittäminen enää edes vaadi kauheaa eforttia. Mulla hyvien kasvisruokareseptien määrä on kasvanut sellaiseksi, että en osaa edes kaivata arkeen liharuokaa. Ja kun lihaa syö harvemmin, se maistuu erityisen hyvältä silloin, kun sitä saa.

    VastaaPoista