torstai 24. tammikuuta 2013

Metromatkan salainen pahe (ja eräs talviloma)

Eat, Pray, Lovesta tehty elokuva kuulemma on kohtuullisen kehno. Sen aion jättää väliin.

En ole koskaan oikein innostunut elämäntaito-oppaista. Jotenkin niiden konsepti on tuntunut vähän höntiltä: että pitäisi kirjasta lukea, kuinka elää. Viime viikkoina laukustani on kuitenkin pilkottanut Elizabeth Gilbertin hittikirja Eat, Pray, Love, jota olen lukenut metromatkoilla töihin (ja vähän nolona piilotellut kantta kanssamatkustajilta).

Jos konsepti ei ole tuttu, kerrottakoon, että kirjassa 35-vuotias amerikkalaisnainen lähtee avioeronsa jälkimainingeissa etsimään itseään vuoden reissulta Italiaan, Intiaan ja Balille. Italiassa nautiskellaan, Intiassa mietiskellään ja Balilla (luonnollisesti) tavataan komea brasilialaismies ja rakastutaan. Tänään sain loppuun viimeisen luvun, ja pakko myöntää, että olihan se helkkarin vetävä kirja. Hyvin amerikkalainen toki, mutta sympaattinen ja ihan fiksukin.

Ja miksi Eat, Pary, Loveen sitten ylipäänsä tartuin? Se johtuu siitä, että yksi kirjan tapahtumapaikoista on Bali, jonne minäkin matkaan huomenna. Blogi siis hiljenee pariksi viikoksi, kun nämä varpaat uppoavat rantahiekkaan.

Loistavia talviviikkoja teille siksi aikaa!

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Jotain, mitä olen puuhannut


Käsityörintamalla ei ole kauheasti tullut valmista viime aikoina: monta projektia junnaa eteenpäin samanaikaisesti. Tässä kuitenkin jotain, jota viime aikoina olen työstänyt.

Aloin virkata uutta vessanmattoa niin, että sekoitin mustaan matonkuteeseen valkoista puuvillalankaa. Efekti on vähän samantapainen kuin viimesyksyisessä huivissa. Ihan hauskalta näyttää, eli eiköhän tämä valmiiksi tule. Joskus sitten.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Hedelmätiskin kestosuosikki


Jos tekisin itselleni jonkinlaisen epäolennaisten taitojen CV:n, siinä lukisi ainakin Hyvä valitsemaan hedelmiä. Olen juuri se tyyppi, joka hedelmätiskillä puristelee ja punnitsee kypsyyttä ja mehukkuutta rasittavuuteen asti.

Syön päivittäin hedelmiä ja minun olisi hyvin vaikea valita niistä yhtä suosikkia, mutta aika korkealle listalla yltäisi varmasti appelsiini. Olin pöyristynyt taannoin lukemastani uutisesta, jonka mukaan appelsiinien kulutus on laskenut, koska ne koetaan hankaliksi kuoria. Ihmiset, mikä teitä vaivaa? Hyvä appelsiini on mehukas, muhkea, makea ja kirpsakka yhtä aikaa – ja todellakin kaiken vaivan väärtti. Ja mistä sellaisen tunnistaa? Hyvä appelsiini on painava (kevyt on yleensä kuiva) ja kuorestaan sopivasti pehmeä ja sellainen... no, hyväntuntuinen. Ostakaa, ne ovat nyt sesongissakin!

Appelsiineja syödessä minusta tuntuu vähän siltä kuin nauttisin aurinkoa sisäisesti. Tänä viikonloppuna sitä on pitkästä aikaa saanut nauttia myös ulkoisesti, ja minä hyödynsin tilanteen käymällä kävelyllä meren jäällä. Se on lempiasioitani talvessa. Töölönlahden poikki tarpoessa saa tarkastella Helsinkiä vähän uudesta kulmasta ja tuntea ympärillään harvinaisen määrän tilaa ja ilmaa.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Hymyilyttäviä riitasointuja


Tykkään siitä, että elämässä on pieniä, hupaisia ristiriitoja. Itse esimerkiksi olen luonteeltani kohtuullisen lempeä ihminen ja kiroilen äärimmäisen harvoin. Siksi minun oli melkein pakko pari vuotta sitten ostaa Tukholman Designtorgetista tämä avaimenperä, joka kiroilee puolestani oikein urakalla.

Avaimenperä hymyilyttää itseäni edelleen lähes päivittäin, mutta joskus mietin, mitä minusta ajattelevat ne tuntemattomat, jotka vilkaisevat avainnippuani vaikkapa kuntosalin penkillä. Toivon mukaan he jakavat tummansorttisen huumorintajuni.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Haaveita ja hoksaamisia


Tiedätte varmaan tunteen, kanssaneulojat: edellinen projekti on vielä kesken mutta päässä pyörii jo seuraava. Tällä hetkellä haaveilen tästä uudesta Modasta bongaamastani neuleesta, jossa viehättää sama asia kuin vaatteissa usein: toimiva kontrasti. Tässä sen muodostaa löysän ja istuvan yhdistelmä eli napakat, tiukat hihat ja rennosti roikkuva paitaosa. Väriyhdistelmäkin on kaunis. Paidan on muuten suunnitellut Sanna Vatanen, jonka Jämälanka- ja Ekolanka-kirjat lienevät monille tuttuja.

Paidan lankasuosituksen Caserita Alpacan googlailu sai minut hoksaamaan, että tuosta meidän naapurista Hakaniemen kauppahallistahan tosiaan löytyy myös lankakauppa. Minä olen aina vanhasta tottumuksesta vaeltanut Punavuoren Menitaan – millaisia kokemuksia teillä on Vihreästä vyyhdistä?

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Leivottu lahja


Eilen vietettiin ystäväni synttäreitä, jonne leivoin viemisiksi omena-taatelipiirakan. Leipominen on takuuvarma lahjavinkki: jos päivänsankari ei toivo tavaraa mutta haluaisit kuitenkin muistaa häntä jotenkin, kysy, millaista täydennystä juhlapöytä kaipaisi. Harva kieltäytyy, jos saa helpotusta kokkailu-urakkaansa.

Tämä ohje on bongattu joskus viime syksynä Herkusta ja koukusta, ja se on niin hyvää ja hauska tehdä (ei vaadi edes minkään sortin vaahdotusta!), että siitä on tulossa luottoleivonnaiseni. Kas näin se menee:


Mausteinen omena-taatelipiirakka

200 g kuivattuja taateleita
2 dl maitoa
250 g voita
4,4 dl vehnäjauhoja
2 dl ruokosokeria
1,5 tl leivinjauhetta
4 isoa munaa
2 tl kanelia
2 tl vaniljajauhetta
3 pientä punaista omenaa
sitruunamehua
tomusokeria

Kaada maito ja pilkotut taatelit kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi, keittele hetki ja soseuta seos tasaiseksi sauvasekoittimella. Lisää kattilaan voi ja sekoittele niin, että voi sulaa joukkoon. Sekoita kuivat aineet ja munat keskenään. Kaada maito-taateli-voiseos joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja kaada voideltuun/leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan. 

Pilko omenat ohuiksi lohkoiksi ja purista hieman sitruunamehua lohkojen päälle. Asettele lohkot piirakan päälle kolmeen riviin. Paista 180-asteisessa uunissa 45–55 min. Anna jäähtyä ja koristele tomusokerilla.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Auringon maalaamaa


Aina joskus se sieltä pilkistää ja muistuttaa olemassaolostaan. Maalaa seinälle hauskat läikät ja tekee niin iloiseksi, että se on yhtä aikaa koomista ja ihanaa.

Mietin hetken, että pitäisikö käydä tänään jopa ulkona. Ei sentään. Sen sijaan alan siivota vaatekaappiani maanantaisia vaatevaihtajaisia varten ja leipoa kakkua illaksi, jolloin juhlitaan ystävän kolmannesvuosisatasynttäreitä.

Hyvää viikonloppua!

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Statement-lapaset

Lapasten lanka on tuntematon, ohut ja pehmoinen vauvalanka, jota neuloin kaksinkertaisena.

Olen krooninen finglishin puhuja. Sotken tavan takaa puheeseeni sellaisia englanninkielisiä ilmauksia kuin you know what I mean, just shoot me now tai bitch please. Vähän säälittävää, tiedän.

Toisaalta olen sitä mieltä, että on olemassa ilmauksia, joille yksinkertaisesti ei ole pätevää suomenkielistä vastinetta. Sellainen on esimerkiksi viime syksyn trendi-ilmiö nimeltä statement-koru (jos et tiedä, mitä sillä tarkoitetaan, kurkkaa vaikkapa tänne.) Miten sen nyt sitten suomentaisi? Iso kaulakoru? Näyttävä kaulakoru? Kyllä se on statement-koru, sanokaa mitä sanotte.

Minkä aasinsillan jälkeen päästäänkin itse asiaan: lapasten maailmassa tämä hiljattain neulomani pari voisi olla statement-lapanen. Sen verran tymäkkä oli äidin lankavarastosta joululomalla löytämäni kirkkaanoranssi lanka.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Piristysruiske maljakossa


Sen kummempia jaarittelematta raportoin vain, että viikonlopun paras ostos oli kolme marjaista oksaa Hakaniemen torin kukkakojusta. Kertoivat kasvin nimenkin, mutta sitä en enää muista (tietääkö joku?).

Pirteää, kirpeää ja raikasta – sellaista mitä alkuvuodesta kaipaa elämäänsä.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Uudet verhot ja sisustamisen dominoilmiö


Tiedättehän tilanteen, jota voisi kutsua vaikkapa sisustamisen dominoilmiöksi? Tarkoitan sitä, kun muuttaa kotona yhden asian ja sen seurauksena myös ympäristö alkaa vaatia vaihtelua. Kuten vaikka nyt, kun ostin olohuoneeseen uudet verhot: että pitäisikö siirtää sittenkin viereen jokin toinen taulu ja koriste-esine? Entä sitten sohvatyynyt? Lähipäivinä käytäneen siis läpi aikamoinen eipäs-juupas-kokeillaan-siirretään-takaisin -rumba.

Joku ehkä muistaa, että olohuoneen verhojen edellisestä vaihdoksesta ei ole kovin kauaa. Aloin kuitenkin kaivata kirkkaan vihreän tilalle jotain hillitympää (onko tämä nyt sitä aikuisuutta?) ja muutenkin halusin rauhoittaa olohuoneen väriskaalaa. Marimekon valkoisen Pippurikerä-kankaan  kuviot näyttävät kuvassa harmailta, mutta todellisuudessa ne ovat valkoisia: efekti syntyy, kun valo kuultaa ohuen batistikankaan läpi. Tykkään.


P.S. Pääsin hiljattain esittäytymään Kuopion kaupunginkirjaston kotisivujen tammikuun vieraana. Käykääpä lukemassa haastattelu täältä. Kiitos vielä Anulle kutsusta!

tiistai 1. tammikuuta 2013

Uuden vuoden cross kitchen


Uutta vuotta juhlistettiin meillä kymmenen hengen illalliskutsuilla. Ruokateemana oli löyhästi rajattu Lähi-itä meets Välimeri, johon lainattiin pari reseptiä Hesarin torstaisesta, meze-aiheisesta ruokajutusta. (Karitsanjauhelihan ostajia oli Stockan Herkun lihatiskillä ollut muutama muukin. Painotettakoon kuitenkin, että me keksimme ruokateemamme ennen Hesaria.)

Nyyttäriperiaatteella toteutetussa pöydässä oli lammaspyöryköitä, tabboulehia, hummusta (suosin Eeva Kolun aurinkokuivatuilla tomaateilla maustettua versiota), paprikatahnaa, tzatzikia, pitaleipiä, viininlehtikääryleitä ja fetaa. Falafelit kävimme hakemassa valmiina Helsingin parhaasta falafel-paikasta Fafa'sista, koska seurueen parhaat kokkaajatkaan eivät kuulemma ole koskaan onnistuneet tekemään meheviä falafeleita. Jos joku teistä tuntee pyöryköiden salat, vinkkejä otetaan vastaan!

Sen jälkeen siirryttiin vähän läheisemmille vesille: jälkiruuaksi oli Maku-lehdestä poimittu, Sofi Oksasen virolaisvaikutteinen chilisuklaatorttu. Tästä tuli ehkä kaunein koskaan tekemäni leivonnainen (kakut eivät ole erikoisalaani) – ja hyvältä se maistuikin. Resepti löytyy täältä.

Toivottavasti teidän vuotenne alkoi hyvin!