maanantai 25. helmikuuta 2013

Ruutumatto uusin silmin


Kun jotain asiaa on katsellut tarpeeksi kauan, sen oikeastaan lakkaa näkemästä. Ei enää tajua, näyttääkö se hyvältä vai huonolta – se vain on.  Mutta kun sitten saa vähän etäisyyttä, tuttua asiaa alkaa katsoa uusin silmin. Erityisesti tämä pätee kaikkeen, mikä liittyy omaan lapsuuteen. Vasta pois muutettuani esimerkiksi tajusin, että ei se Seinäjoki mikään maailman kaunein kaupunki ole (kaikella rakkaudella!).

Vähän samantapainen ilmiö kävi kuvan matolle, joka joskus 1980–90-luvulla oli vuosikausia lapsuudenkotini takkahuoneessa. Muistelen hyödyntäneeni sen ruudukkoa erinäisissä leikeissä, mutta sen kummemmin en mattoa koskaan noteerannut. Ja yhtäkkiä se palasi taas mieleen ja alkoi tuntua siltä, että oikeastaanhan se ruutumatto voisi olla ihan tätä päivää.

Matto pääsi siis varastosta päivänvaloon ja matkasi viikonloppuna mukanani Pohjanmaalta Helsinkiin. Nyt se somistaa meidän olohuonettamme. Lisätunnearvoa siitä, että matto on peräisin oman mummun kangaspuista.


P.S. Pakko vielä lisätä, että huomasin juuri, että tämä oli kaikkien aikojen 300. blogipostaukseni (taputtaa itseään olalle). Hyvä minä! Ja hyvä ihanat te, jotka täällä jaksatte vierailla!

maanantai 18. helmikuuta 2013

Sisustuksen hörhökerroin

Buddhan pääviritelmässä ja Kastehelmi-tuikkuastiassa oli jotain samaa, joten ne pääsivät kavereiksi olkkarin ikkunalaudalle.

Ostin Balilta Buddha-patsaan. Ei, en kokenut reissussa uskonnollista heräämistä: tein hankinnan puhtaasti esteettisistä syistä (ja jouduin jopa kysymään patsaskaupan hepulta, ketä pysti oikeastaan esittää).

Mietin hetken, miten kornia on, että ateistin ikkunalaudalla istuu Buddha. Sitten päätin, että sallittakoon minulle tämä pieni hörhöilevä harha-askel. Harvan sisustusesineeni taustalla lopulta piilee sen kummempaa motiivia kuin nätteys – tämän sentään tekee spesiaaliksi muisto mahtavasta matkasta. En toki sijoittaisi ikkunalaudalleni kenen tahansa patsasta, oli miten kaunis tahansa. Mutta Buddhan ajatukset tuskin ovat suoranaisessa ristiriidassa oman arvomaailmani kanssa.

Muutenkin reissussa on aina jännä huomata, miten estetiikka, joka normaalisti ei omaa silmää viehätä, näyttääkin toisessa ympäristössä kauniilta. Suitsukkeet, koukerot ja Intian basaari -meno ei Suomessa nappaa yhtään, mutta Balilla se sopi tunnelmaan justiinsa.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Sellainen ol Bali


Ai että mitä oli Bali? 


No esimerkiksi järisyttävän kauniita auringonlaskuja.


Suloisia hotelleja ja superystävällisiä ihmisiä (esimerkiksi täällä, täällä ja täällä).



Tuorepuristettuja hedelmämehuja. Monta lasillista päivässä. Välillä vähän oluttakin.


Rehellistä rantalöhöilyä ja viisi luettua romaania.


Gekkoja, sammakoita, erakkorapuja, kaloja ja perhosia. Ja apinoita. Paaaljon apinoita.


Värejä. Kirjavia veneitä, turkoosia vettä ja kukkaloistoa.


Temppeleitä.


Ja pienten hinduseremonioiden hämmentävää ruljanssia.

Viikko on mennyt toipuessa räntäisestä kulttuurishokista. En ollut koskaan ennen tajunnut, miten väritön onkaan Suomi helmikuussa.