sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Nukkekodin tuunaus kaksivuotiaalle


Meillä siirryttiin tänään joulusta suoraan seuraavaan juhlahumuun, kun Elsa täytti kaksi vuotta. Varsinaiset juhlat vietetään suvun ja kummitädin kesken vasta viikon päästä, joten tänään piipahdimme vain Sunnissa brunssilla, koska jääkaappikin oli joulureissujen jäljiltä sopivasti tyhjä.

Elsa sai meiltä vanhemmilta synttärilahjaksi minun ja siskojeni vanhan nukkekodin, jonka kunnostin häntä varten. Prosessiin liittyi monenlaisia vaiheita, kuten isäni ostama jättimäinen jääkiekkokassi, jossa nukkekoti kuljetettiin junalla Seinäjoelta Helsinkiin, mutta tunnearvon takia säätäminen oli sen arvoista: nukkekoti kun ei ole ihan mitä tahansa kauppatavaraa, vaan sen on joskus 80-luvulla tehnyt pappani.

Tuunaus oli vähän kuin remontti pienoiskoossa. Ensin oli se veemäisin vaihe eli tapettien ja lattioiden repiminen, sitten hiomis-maalaus-rumba, ja lopuksi pantiin vielä uudet lattiat ja tapetit paikalleen.


Talon pääväritystä eli valkoisia seiniä ja ruskeaa kattoa en nostalgiasyistä hennonnut muuttaa. Sisustuksen kasari-kukkakuosit vaihtuivat kuitenkin graafisempiin kuvioihin ja väreihin. Tapetit ovat siskon remonttiylijäämiä, ja lattiat päällystin puupintaa muistuttavalla kontaktimuovilla. Mustat seinätarrat on samoin tehty kontaktimuovilla. Verhoihin hyödynsin kaapista löytyneitä kankaanpaloja – vihdoinkin tuli käyttöä myös mumman tekemille pitsilakanoille.

Maalaus- ja tapetointijälki ei ehkä ole ihan yhtä siistiä kuin puuseppä-papalla, mutta lopputulos on kyllä silti oikein jees.



Synttärisankarikin vaikutti lahjaansa tyytyväiseltä. Kaksivuotias on mahtava tyyppi, vaikkakin hänen jokainen vastauksensa alkaa tällä hetkellä sanalla "ei". Mutta hän myös tykkää lähetellä lentosuukkoja, laulaa hienosti Tuiki tuiki tähtöstä, kutsuu sateenvarjoa sateenkaareksi ja käyttää suvereenisti sellaisia ilmauksia kuin "hyvä idea" ja "kyllä kelpaa". Mun ihana murunen!

tiistai 1. joulukuuta 2015

Herttoniemi by Mapiful


Hellät tunteeni kotikaupunginosaani kohtaan eivät varmaan ole jääneet kenellekään epäselviksi. Siksi kun taannoin näin jossain sisustusblogissa (olisiko ollut Time of the Aquarius) Mapiful-nettikaupasta tilatun karttajulisteen, innostuin heti ideasta.

Hetken kesti toteutuksessa, mutta siinä se nyt on: ikioma Herttoniemi-julisteemme. Kartan pystyy siis suuntanumeron perusteella kohdentamaan omalle kotiseudulleen, ja tekstin ja koon sai valita itse (meillä koko on 50x70 cm). Helppokäyttöinen sovellus ja toimituskin oli nopeaa. Uskallan suositella!

Juliste on tällä hetkellä väliaikaissijoituksessa makuuhuoneessa, mutta varsinaisesti olen kaavaillut sitä olohuoneen seinälle. Pitkä telkkariseinä on nimittäin vailla mitään somistusta ja aika karun näköinen. Sen sisustaminen on ollut ongelma jo pidempään, sillä taulujen ja hyllyjen sommitteleminen telkkarin ympärille tuntuu tosi vaikealta. Inspiroivia esikuviakin on lähes mahdotonta bongata, sillä sisustuslehdissä telkkariseinät on usein rajattu kuvien ulkopuolelle (tai valittu lehteen vain niitä kulttuurikoteja, joissa telkkarista on luovuttu kokonaan.)

Elikkä jos on ideoita tai hyviä esimerkkejä aiheesta, innolla otan vastaan!

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Lisää joulun merkkejä

Lasipallot ostettu Granitista ja linnut Taikin myyjäisistä pari vuotta sitten.

Eilen retkeiltiin lapsen kanssa oman talon takapihalla (näimme kastemadon!!!) ja kas: myrskytuuli oli repinyt puusta juuri sopivan oksan mun lasipalloille ja lintukoristeille. Annoin siis periksi, viritin ne jo paikalleen. Muutenkin olen alkanut entisestään lepsuilla tämän jouluhomman suhteen. Jouluvalotkin ripustettiin jo, hyasintti ostettiin viikko sitten Herttoniemen alakoulun myyjäisistä. Jos kerran saan tästä iloa ja mielenrauhaa, why the hell not. 

(Sitä paitsi tänään taitaa olla ensimmäinen adventtikin. Sen tosin tajusin vasta jälkikäteen.)

Koulun myyjäisissä piti käydä liikuttumassa, kun kuoro lauloi joululauluja. Hyasintin lisäksi ostin tosi hyvän taatelikakun. Myyjäiset, parasta!

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Ommeltu joulukalenteri eli fiilistelykauden alku

(Oli pakko vielä kerran tästäkin kuvasta laskea, että "onhan siinä varmasti kaikki numerot". Ripustuskeppiä en vielä ennättänyt lyhentää)

Havahduin jokin aika sitten siihen, että tuo naperohan alkaa olla jo sen verran iso, että se voi tajuta joulusta jotakin. Ja tällaiselle kovan luokan jouluihmiselle se tietysti antaa loppuvuoteen ihan oman lisäfiiliksensä. Yhtäkkiä siihen mun hillityn tunnelmalliseen En etsi valtaa loistoa -jouluun tulee lisää sävyjä tontuista, piparitalkoista ja muista tenavajoulun elementeistä.

Tontuista puheen ollen: yksi olennainen joulujuttu lapsille on tietty joulukalenteri. Tämä on taas niitä asioita, joissa helpommallakin olisi voinut päästä – hienoja joulukalentereja kun on tarjolla yllin kyllin, muun muassa Granitin tyylikäs versio. Mutta sen verran kässämäen muijia tässä ollaan, että luonto ei olisi antanut periksi ostaa valmista. Ehkä kyseessä on myös nostalgiajuttu: kotonakin meillä oli äidin tekemä kalenteri, joka muuten edelleen otetaan esille niiksi pariksi päiväksi, jotka me lapset ja lapsenlapset Pohjanmaalla jouluna vietämme.

Lopputulokseen olen varsin tyytyväinen – onneksi, sillä tätä pitää katsella vielä aika monena jouluna.

Kalenterin mustavalkoinen taustakangas on Marimekon Kullervo, vihreä kangas on samoin Marimekosta ja punainen sekä keltavalkoinen Eurokankaasta. Numerot leikkasin mustasta huovasta ja liimasin paikalleen kangasliimalla, ja se oli muuten tämän homman työläin osuus. Kalenterista tuli vahingossa aika iso, mutta mahtuupa siihen sitten tarvittaessa vähän kookkampiakin lahjuksia. Ideoita muuten otetaan vastaan, mitä kalenteriin voi sujauttaa vähän alle kaksivuotiaalle, jonka natsiäiti a) vastustaa turhaa krääsää ja b) ei anna lapsen vielä syödä karkkia. Rusinoilla, pipareilla ja tarroilla taidetaan lähteä liikkeelle.

Joulufiilistely on muutenkin jo alkanut joululauluilla ja kynttilöillä. Tänä viikonloppuna se on tosin tuntunut aika pakahduttavalta. Samaan aikaan, kun perjantaina itse istuin sohvalla neulomassa ja kuuntelemassa Oi jouluyötä, tapahtui Ranskassa kamaluuksia. Lauantai-iltana olimme ystävien kanssa pizzalla, jonka kyytipojaksi ostimme pullollisen samppanjaa. Siitä juotiin malja pariisilaisille. Voimia ja valoisampia aikoja heille!

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Teenaisen paluu

Mustavalkoisten kuppien kanssa retrofiilis ei aivan karkaa käsistä.

Joku ehkä muistaa, että olen vannoutunut teenjuoja ja jopa keskitason teehifistelijä. Tai siis olin ennen lapsen saamista: äitiyslomalla muutuin aikataulu- ja jaksamissyistä irtoteeharrastajasta marketin pussiteen lipittäjäksi. Ei ollut aikaa eikä viitseliäisyyttä haudutella teetä huolella tai käydä teekaupoissa.

Nyt teeharrastus on kuitenkin kokemassa uutta tulemista. Pari viikkoa sitten kävin piiiitkästä aikaa Thehuoneella ostoksilla, ja viime viikonlopun Seinäjoen reissulta tarttui mukaan jopa uusi teekannu. Bongasin kannun SPR:n kirppikseltä huikeaan kolmen euron hintaan, ja se osoittautui norjalaiseksi, Egersund-nimisen keramiikkatehtaan tuotteeksi. 

Käsinmaalattu sarja on nimeltään Unique, ja se on suunniteltu ilmeisesti vuonna 1971. Hetken mietin, onko kirkkaankeltainen kannu pikkuisen liian retro meidän huusholliin, mutta sen design oli niin simppeli, että annoin periksi. Kannu on sitä paitsi haudutusominaisuuksiltaan mainio, sillä siinä on nokassa siivilä: silloin teelehdet voi panna suoraan kannuun, ja ne saavat liikkua vedessä vapaasti hautumisen ajan, mikä takaa parhaan mahdollisen makuelämyksen.

Musta on aina hauskaa miettiä, mistä tämäkin kannu on Seinäjoelle päätynyt. Kenties jonkun pohjalaisperheen 1970-luvun automatkalta Pohjois-Norjaan?


sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Ohuenohutta raitaa

Pikkusiskolle kiitos kuvausavusta!

Pipokokoelmassani oli ohuen, hillitynvärisen villapipon kokoinen aukko. Päädyin tekemään yhden kerroksen mustavalkoraidoitusta, lankana Fiinaneuleesta hetken mielijohteesta ostettu superpehmoinen Mondial Superwool -merinovilla. Malli oli sama, Kerällä-kirjan myssyohjeesta muokattu kuin viimetalvisessa raitapipossa.

Punainen seinä kuuluu lapsuudenkodille, siellä kului viikonloppu. Elsa sai nauttia isovanhempien hoidosta ja minä pääsin kirppikselle, vesijuoksemaan ja syömään aina yhtä hyvään Juurella-ravintolaan. Ja kaiken päätteeksi vielä kotikaupungin jengi vei Veikkausliigan mestaruuden! Go SJK! (Ainuttakaan peliä en ennen tätä ollut katsonut, mutta parempi myöhäinen faniherätys kuin ei lainkaan.)

On muuten ihmeellistä huomata, mitä pari kuukautta päiväkodissa tekee lapselle. Yhtäkkiä Elsa on oppinut leikkimään, siis sellaista "käydään kaupassa tehdään ruokaa" -tyyppistä mielikuvitusleikkiä, jota isu ja pappa jaksoivat kärsivällisesti hänen kanssaan puuhata koko viikonlopun. Maailman liikuttavinta seurattavaa.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Kukka korissa


Mulle huone ei ole oikein valmis, ennen kuin siellä on viherkasvi. Niinpä edelleen vähän valjulta näyttänyt (ja asunnon ainoa kasviton) huone eli pikkuinen vierashuone sai ikkunalaudalleen ison aralian. Helppohoitoiseksi lupasi Itiksen kukkakaupan myyjä, se on tässä huushollissa tärkein kasvien valintakriteeri.

Viime aikoina olen tuntenut tarvetta karsia kaikenlainen ostelu minimiin, sekä ihan hoitovapaan jälkeisistä finanssisyistä että myös siksi, että liika tavara ahdistaa. Niinpä kasvin suojaruukkukin kehiteltiin "mitä kaapista löytyy" -periaatteella, ja sieltähän löytyi joskus viisi vuotta sitten vanhasta harmaasta lakanasta saksittuja matonkuteita. Tätä hommaa ei olekaan tullut hetkeen harrastettua – kori valmistui yhden päivän puhteena, ja nyt on sormessa rakko.

Virkkasin pohjasta tismalleen kasvin aluslautasen kokoisen, jotta kankainen kori ei pääse kastumaan. Tällä ratkaisulla mennään siihen asti, että kirppikseltä sattuu silmään joku ihan oikea ruukku. Visioissani se on joko punasavinen tai vanhaa Arabiaa.


Toinen viikonlopun pitkästä aikaa -juttu oli brunssilla käyminen. Tämä harrastus on lapsen myötä vähentynyt, ja viime aikoina myös rauhalliset Helsinki-viikonloput ovat olleet kortilla. Sörnäisten Moko on osoittanut kätevyytensä vauvalounaalla, ja hyvin se toimi myös taaperobrunssilla, kun Elsa (nautittuaan croissant-, nakki- ja vesimelonipitoisen lounaan) jaksoi hääräillä leikkinurkkauksessa äidin jälkkärin ajan.

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Syyskiireet(tömyys)

Maanantaina käytiin retkellä. Pyöräiltiin Viikkiin lehmiä katsomaan ja syötiin pinaattilettuja lintutornilla. Lähtiessä hän sanoi: "Hei hei, retki!"

Tulin vain huikkaamaan, että hengissä ollaan. Pitäisi varmaan syyttää kiirettä, mutta kun tekee 80-prosenttista työpäivää, ei sellaista juuri ole. Kummasti aika silti vain kuluu kauppareissuilla, leikkipuistossa, ruokaa laittaessa, HBO:ta katsoessa. Suurin syy bloggamattomuuteen lienee silti se, että en jaksa ottaa valokuvia hyvin satunnaisia kännykkäräpsyjä lukuun ottamatta.

Suruakin on ollut meidän perheessä, yksi tärkeä ihminen nukkui pois pitkän sairauden jälkeen, ja se on toki vienyt kaikkien voimia.

Olen neulonut Elsalle lapaset ja kummipojalle villasukat, mutta en mitään raportoimisen arvoista. Jonossa odottaa pari muutakin perustyötä, eli luovat kässähommat ovat nyt vähän jäissä.

Mutta kaiken kaikkiaan elämä on tällä hetkellä tosi hyvää. Olen nauttinut töihinpaluusta enemmän kuin olisin ikinä kuvitellut – vaikka ajattelin viihtyväni kotona, huomaan silti kaivanneeni aikuisten ajatuksia ja jotain ihan omaa. Ja joka päivä on yhtä kivaa kävellä päiväkodille hakemaan tuota yhtä hassua minityyppiä, joka yhtäkkiä osaa laulaa Hämä-hämä-häkin toisen säkeistön alusta loppuun ja aamuisin heiluttaa, että "Heippa äiti, päiväkodille!"

lauantai 29. elokuuta 2015

Kulmasta kulmaan -neuletyynyt


Vieraiden majoittaminen on meillä ollut vähän retuperällä, eli suomeksi sanottuna parin kämäisen vaahtomuovipatjan varassa. Kesällä saimme vihdoin aikaiseksi sijoittaa vuodesohvaan, johon lapsenvahdeiksi värvätyt isovanhemmat ja muut yökyläilijät kehtaa majoittaa. Unfurl-vuodesohva oli Vepsäläisellä tarjoituksessa ja mahtui meidän ylimääräisen makkarin ikkunaseinälle just eikä melkein.

Sohvasta sain myös hyvän syyn neuloa pari sohvatyynyä. Ostin joskus keväällä Menitan alesta muutaman kerän Novitan Hanko-lankaa harmaana ja keltaisena. Neuloin tyynyt kulmasta kulmaan -taktiikalla, eli lisäsin ensin joka kerroksen alussa yhden silmukan ja puolivälissä puolestaan aloin vastaavasti vähentää. Samalla vaihtui väri.

Vähän jännäksi tosin meni, koska tajusin jossain vaiheessa, että sileällä neuleella tämä kulmasta kulmaan neulominen ei toimi samoin kuin ainaoikealla: kappaleesta ei tullutkaan napakka neliö vaan enemmänkin salmiakkikuvion mallinen. Kesken en silti voinut jättää, kun kerran olin aloittanut, ja neuloin kaksi tyynynpäällistä sisulla loppuun, vaikka koko ajan pikkuisen vitutti ja epäilytti, että tuleeko tästä mitään. No, onneksi paksua ja löysähköä neulosta sai hyvin venytettyä ja silitettyä muotoonsa, eli lopputulos on aivan ok. Kumpaankin tyynyyn (50x50 cm) meni yksi kerä kumpaakin väriä, taustakappaleeksi ompelin harmaata sisustuskangasta.


Mulla on muuten mielikuva, että Hanko-lanka on poistunut Novitan valikoimista – pitääköhän paikkansa, vai tietääkö joku, vieläkö sitä saa? Olen tykännyt Hangon värisävyistä, ja se onkin ollut mun luottotyynylanka: Hangosta on syntynyt muun muassa tällaisia ja tällaisia tyynyjä.

Ihanaa (viimeistä) kesäviikonloppua ihmiset! Mulla on tänään sopivasti synttärit, joita juhlistamme ystävien kanssa illallisella Tocassa.

perjantai 7. elokuuta 2015

Monenlaisia virstanpylväitä


Lapsen huone on pikku hiljaa alkanut muuttua vauvanhoitohuoneesta pienen tyypin hengailuhuoneeksi. Kesällä luovuttiin hoitopöydän virkaa toimittaneesta lipastosta, ja tilalle tuli Tori.fi:stä löytämäni puolipyöreä lasten pöytä tuoleineen. Täyspuinen pöytä ja tuolit olivat kuulemma puusepän joskus 1980-luvulla tekemät, ja ne ovat riittävän tukevat aikuisenkin istua. Elsa käyttää niitä tällä hetkellä lähinnä väylänä ikkunalaudalle kiipeämiseen, mutta ei siihen taida kauaa mennä, että pöydän ääressä myös askarrellaan ja piirrellään.

Ei ollut muuten ihan helppoa löytää kivoja lastenhuoneen kalusteita. Artekiin ei budjetti taipunut, ja Ikean versiot taas tuntuivat turhan köykäisiltä ja vempuloilta. Yhden kivan ja vieläpä kotimaisen vaihtoehdon löysin valikoimaa haarukoidessani: Aarnon puu -niminen padasjokelainen yritys valmistaa huonekaluja päiväkoteihin mutta toimittaa niitä rahdilla yksityisillekin. Heillä oli kaunis ja simppeli Maria-niminen kalustesarja, josta tällä hetkellä löytyy nettisivuilta surkean vähän kuvia (saitti oli näköjään uudistunut sitten viime näkemäni). Sarjaan kuului kuitenkin muun muassa puolipyöreä pöytä (noin 230 e) ja siihen tuolit (noin 89 e/kpl). Ellei budjetti olisi jälleen tullut vastaan, olisin varmaan päätynyt tukemaan kotimaista puusepäntyötä, mutta tosi tyytyväinen olen Tori-löytöönikin.

Meillä on tällä viikolla ollut jännät paikat, kun Elsa aloitti harjoittelun päiväkodissa. Maanantaina puolestaan alkavat mun työt. Olo on ollut haikea, ja tähän mennessä on jo koettu ne klassiset "sekä äiti että lapsi itkevät" -hetket, kun olen jättänyt hysteerisen pikkulikan päiväkodille. Mutta eiköhän se tästä, ajan kanssa. Ainakin syksyn ajan teen lyhennettyä työpäivää, eli kumpikin meistä saa pehmeän laskun uuteen elämänvaiheeseen.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Loma Normandiassa, anteeksi hotellit


Aina joskus sitä tuntee pikkuisen piston omassatunnossan, kun tajuaa itse olevansa mukana yhden elinkeinon ahdingossa. Nimittäin en yhtään ihmettele, jos hotellinomistajat tänä päivänä pyyhkivät kylmää hikeä otsaltaan: meillä oli taas niin mainio Airbnb-loma Ranskan maaseudulla, että hetkeäkään en kaivannut respan tätiä tai päivittäin vaihtuvia pyyhkeitä.

Sen sijaan meidän kymmenen aikuisen ja viiden lapsen porukkamme pystyi tekemään sellaisia asioita, jotka hotellimajoituksessa eivät olisi olleet mahdollisia. Esimerkiksi maistelemaan paikallisia siidereitä ja calvadosta kauniin vanhan normandialaistalon pihamaalla puolilleöin, kun lapset oli pantu nukkumaan. Päivystämään puutarhatuoleilla, että edes nimeltä mainitsematon puolitoistavuotias ei juo kaikkea polskualtaan vettä. Pelaamaan pingistä, grillaamaan ja ihmettelemään takapihan kanoja ja hevosia. Pesemään pyykkiä ja lämmittämään mikrossa vauvanruokaa (jota luojan kiitos ranskalaisissa marketeissakin oli tarjolla, toisin kuin pelkäsimme.)

Ja vaikka olen suuri hotellien aamiaisbuffettien fani, isolla porukalla sellaisenkin saa tekaistua aika pienellä vaivalla. Yksi suhaa autolla paikalliseen boulangerieen hakemaan tuoreet croissantit, toinen pilkkoo kasvikset, kolmas kattaa pöydän ja neljäs siivuttaa juustot (pakkausvinkki nro 1: JUUSTOHÖYLÄ).

Ja mainitsinko vielä, että lämpötila keskimäärin +30? Ja että paikalliset siiderit?

Hyvä loma.

torstai 18. kesäkuuta 2015

Niin että mikä kesä?

Yksi kesähuoli muiden päälle: milloin me käytetään kaikkia niitä mekkoja, sortseja ja t-paitoja, joita olen kirppikseltä Elsalle haalinut? Tämän kevyemmäksi ei vaatetus toistaiseksi ole mennyt.

Hups. Yli puolet kesäkuusta on vilahtanut ohi, ja blogissa on ollut hiljaista.

Onhan siihen tietysti syykin: tämä kurja kesän irvikuva. Päivät menevät siihen, että odotan, että koska se oikein alkaa. Koska pääsee pyöräilemään Ihana-kahvilaan tai Kivinokkaan munkkikahveille, koska voi mennä päiväretkelle Suomenlinnaan, lounaalle Siltasen terassille, Skifferiin pitsalle tai kirjan kanssa ottamaan aurinkoa Mustikkamaan kallioille.

Onhan tässä toki kesäisiäkin asioita tehty. Oltu festareilla (Sideways suoritettu, jäljellä Provinssi ja Flow.) Pyöräilty Elsan kanssa Viikkiin katsomaan lehmiä (tyyppi sanoo "muu" joka kerta, kun näkee mun polkupyörän). Vuoroin paleltu ja hankittu pisamia hiekkalaatikon reunalla. Syöty mansikoita ja uusia perunoita. Käyty Falkullan kotieläintilalla silittelemässä pupuja.

Mutta silti, come on! Tämän piti olla The Kesä, jolloin nautin vapaudesta ja lämmöstä jo vähän isomman ja iisimmän nappulan kanssa. (Vaikka viime kesäkin oli ihan jees, on se silti ikuisesti mun muistoissa hikinen imetyskesä, jolloin mitään sopivaa päällepantavaa ei ollut ja hyttysen ininän sijaan kesän uuvuttavin ääni oli kärttyisen puolivuotiaan kitinä.)

Koko ajan takaraivossa vaanii karmiva tunne ajan loppumisesta: herranjumala, äitiyslomaahan on enää reilu kuukausi jäljellä! Vaikka töihinpaluukin tuntuu hyvältä ja tarpeelliselta, tämä on silti ollut tosi ainutlaatuinen vaihe elämässä.

Onneksi on sentään juhannus. Uunissa on raparperikakku ja huomenna aamulla starttaa vuokra-auton keula kohti Saimaata. Hyvää juhannusta kaikille!

torstai 28. toukokuuta 2015

Pikkuaikuisen huivi


Meinasin kirjoittaa tähän siitä, kuinka isolta tuo pikkutyyppi vaikuttaa, kun sillä on yllään ns. aikuisten vaatteita. Mutta sitten se ei suostunut luopumaan tutistaan kuvaa varten (tämä t-sana on meillä pienimuotoinen issue nykyään), ja ihan vauvaiseltahan se näyttää, vaikka kaulassa komeileekin äidin neuloma mini-baktus. Huivi oli pikainen välityö, johon käytin sohvatyynyistä ylijäänyttä oranssia lankaa.

Pikkutyyppi sai muuten viime viikolla päiväkotipaikan. Elokuussa alkaa sitten se vaihe elämässä – luojan kiitos pääsimme, vaikkemme ykkösvaihtoehtoomme niin toiseksi parhaaseen kuitenkin ja ihan kohtuullisen kävelymatkan päähän kotoa. Se kun ei Helsingissä suinkaan ole itsestäänselvyys.

Tosin aika synkeältä näyttää päivähoidon tulevaisuus uuden hallituksen linjauksilla. Että kiitos vaan niistä mahdollisista veronkevennyksistä, mutta sata kertaa mieluummin maksaisin enemmän veroja siitä hyvästä, että päiväkotien ryhmäkoot saataisiin pysymään kohtuullisina. Passittaisin mielelläni herrat Sipilä, Stubb ja Soini kahdeksi viikoksi harjoitteluun päiväkotiin ja miettimään sitten uusiksi leikkauskohteitaan. Vaikka mitä muutakaan sitä voi odottaa, kun porukka on varustettu lestadiolais-katolilaisella arvomaailmalla – hoitakaa naiset ne mukelonne kotona vaan.

(Nämä ovat muuten eurovaaleja lukuun ottamatta ensimmäiset vaalit, joissa mä olen äiti – ja hassua, miten hallitusohjelmaakin lukee eri tavalla. Vaikka siellä oli kaikenlaisia muitakin paskamaisia linjauksia, tämä päiväkotiasia oli silti se, johon mä takerruin. Että näin sitä vaan yhtäkkiä huomaa olevansa lapsiperheiden asialla. Ou nou.)

tiistai 19. toukokuuta 2015

Kesäverhot lapsuudesta

Järjestelin verhojen lisäksi ikkunalaudan asetelman uusiksi ja pelastin nurkassa ryytyneen traakkipuun paraatipaikalle – toivottavasti se piristyy auringossa.

Jostain syystä tuli sellainen fiilis, että kesäverhot, sehän voisi olla hyvä ajatus. Tämä pitsikappa on jomman kumman mummoni virkkaama, ja se oli lapsuudessa mun huoneessani alkukodissa Seinäjoella. En ole tainnut käyttää sitä aikuisena kertaakaan, mutta silti se on kulkenut mukana muutosta toiseen.

Ja kun moinen mummolasöpöstely meni vielä läpi miehenkin seulasta (kommentti oli muistaakseni alistuneen oloinen "kai se on ihan hyvä"), niin siinä se pitsiverho nyt on, ainakin seuraavien kolmen kuukauden ajan.

Kevät on tullut yhtäkkiä Herttoniemeenkin. Elsa on päässyt polkupyörän kyytiin (upeeta), ihmettelemään saippuakuplia (upeeta) ja takapihalle tutkimaan muurahaisia (myös upeeta). Itseäni on ilahduttanut esimerkiksi lähikulmille Roihuvuoreen avattu kiva Rio-kahvila (niitä ei täällä ole liiemmälti) ja se, että yhtäkkiä olohuoneen ikkunasta näkyy pelkkää vihreää. Natiainenkin oppi hiljattain nukkumaan päiväunensa omassa sängyssään, joten parvekevaunuista päästään eroon ja kesähuonetta sisustamaan.

perjantai 8. toukokuuta 2015

"Ja sit tää söis tän porkkanan"


Elsa sai yhdistetyksi synttäri- ja joululahjaksi (voi näitä loppuvuoden lapsiraasuja, joiden äidit rajoittavat lahjojen määrän heti alkuunsa) Brion punaisen leikkihellan. Vielä hän ei ole ihan hiffannut leikkikokkaamisen iloja, mutta inspiraatioksi virkkasin vähän leikkiruokaa.

Netistä löytyy vaikka mitä upeita ohjeita leikkiruuan tekoon, mutta koska virkkaaminen ei edelleenkään ole mun vahvimpia kässätaitoja, tein improvisoimalla tällaisia ihan simppeleitä versioita. Onneksi yleisökään ei ole kovin vaativainen, eli ei niin väliä, ovatko perunat vähän muhkuraisia. (Kyllä, nuo keltaiset pallukat ovat siis perunoita. Niin ja itse asiassa tuon hienoimman eli porkkanan virkkasi siskoni Amigurumi-kirjan ohjeella, kiitos vaan!)

Ylipäätään pitäisi panostaa virkkaushommiin enemmän, sillä tätä puuhaa pystyy jossain määrin harrastamaan myös superuteliaan yksivuotiaan seurassa – sukkapuikot esimerkiksi ovat aivan liian hasardit.

Mulla on muuten vähän kahtiajakoinen suhtautuminen lapsen kanssa leikkimiseen. Missä määrin vanhempien työnkuvaan ylipäänsä kuuluvat mielikuvitusleikit? Mä olen jostain syystä aika hyvä sellaisessa "tää olis äiti ja se olis spiderman ja nyt nää menee nukkumaan ja sit se spiderman karkaa ikkunasta" -tyyppisessä tajunnanvirtaleikissä (kysykää vaikka sisarusten lapsilta). Ja hetken aikaa – eli noin viiden minuutin ajan – se on itsellekin ihan viihdyttävää.

Ongelma vain on se, että noi alle kouluikäiset on aika monotonisia tyyppejä, eli ne oikeasti haluaa leikkiä niitä samoja leikkejä jatkuvasti. Että jos siihen suohon oman tenavan kanssa lähtee, pääseekö siitä koskaan irti? Elsa seuraa jo nykyään täysin lumotuneena, kun sen edessä kävelyttää jotain legoeläimiä metsäretkelle. Pitäisikö alusta asti yrittää rajata puuhat niihin, joista itsekin nauttii, eli esimerkiksi piirtelyyn, lukemiseen ja ulkoiluun, ja antaa naperon kehittää mielikuvitusmaailmansa itse?

perjantai 1. toukokuuta 2015

Neulojan ja heliumpallon vappubileet

(Lapsi rakastaa kissoja. Painokas "miauuu!" on hänen lempi-ilmaisujaan.)

Illan jännitysnäytelmä Herttoniemessä, yleisönä minä ja feikki-Hello Kitty -heliumpallo: riittääkö omista sukistani jäänyt jämäkerä vielä junasukkiin Elsalle? ..rumpujen pärinää... Riitti se!

Näin railakas on vappuillan meno tässä taloudessa. Enkä kaipaa minnekään muualle just nyt.

Multa kesti aika monta vuotta hyväksyä, että enää en vain jaksa bailata. Eilen olin pitkästä aikaa sellaisissa vanhoissa kunnon kotibileissä, joissa oli tupa täynnä tuntematonta porukkaa, volyymit kaakossa ja meininki, josta tiesi, että täällä osa notkuu vielä aamuyöstäkin. Täysin kelpo juhlat siis omassa lajissaan. Mies oli lapsenhoitovuorossa, mulla vapaailta. Silti istuin metrossa kello 23.30.

Pidän yksinkertaisesti liikaa hyvistä yöunista ja krapulattomista aamuista. Jossain vaiheessa iltaa alan aina laskea, että jos nyt vielä juon yhden, huomenna sattuu päähän. Ei sen arvoista. Kamalaa myöntää, mutta mulla ei myöskään ole erityistä hinkua tutustua uusiin ihmisiin, koska niitä nykyisiäkään kivoja en ehdi nähdä tarpeeksi. Ja jotta saa käytyä sen yhden mahtavan keskustelun tuntemattoman tyypin kanssa, joutuu käymään läpi liian monta tyhjänpäiväistä small talk -viritelmää. Ei sen arvoista. Useimmiten päädyn siis juhlissa juttelemaan niiden samojen tyyppien kanssa, joiden kanssa hengaan muutenkin.

Mutta vaikka bileet ja aamuyöhön jatkuvat baari-illat eivät enää ole mun juttu, ulkona on totta kai kiva käydä. Nykyään illan konseptiin vain kuuluu muutama tärkeä tyyppi, hyvää ruokaa ja kolmen alkoholiannoksen maksimi. Brunssit on ihania, ja lounaat, joilla voi ottaa lasillisen skumppaa. Niin ja festarit, siellä jaksan vielä hillua ehkä yhteen asti! Going crazy!

Keski-iän kriisiä ja uutta bailunuoruutta odotellessa. Siihen asti neulon ihan tyytyväisenä kotona.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Ihan pikkuisen politiikkaa

En juuri kirjoita politiikasta sen paremmin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakaan. Vaikka oma paikkani poliittisella kartalla on selvä, olen sen verran sovinnollinen ihminen, että tiukkojen mielipiteiden tykittäminen on minulle vaikeaa.

Siksi myös vaalien loppupuinti on tuntunut hämmentävältä. Aika monesti Facebook-feediä selatessani olen ajatellut, että rauhoittukaa nyt, hyvät ihmiset.

Vaikka vaalitulos omastakin näkökulmastani oli masentava (vihreiden lisäpaikkoja ja nuorten naisedustajien nousua lukuun ottamatta), silti minun on vaikea ymmärtää, minkälaiseen raivoon moni niin sanotussa punasinivihreässä kuplassa elävä on itsensä lietsonut. Se tuntuu ahdistavalta ja ylimieliseltä. Mitä se ketään auttaa, että uhkailee muuttavansa pois Suomesta vaalitulosta pakoon? Onko se oikeasti ylpeilynaihe, ettei tunne yhtään persujen äänestäjää?

Demokratia on siitä jännä juttu, että siinä toholammilainen mielipide on yhtä arvokas kuin punavuorelainenkin. Tykkäsin siitä tai en, tämä maa on yhtä lailla kuusikymppisten kepulaisäijien kuin minunkin. Meidän kaikkien täytyy toisiamme sietää ja meiltä kaikilta löytyy myös yhteisiä etuja. Vastenmielisiä ihmisiä ja vaarallisia näkemyksiä mahtuu joka ihmisryhmään, mutta silti suurin osa persujen äänestäjistäkin lienee ihan tavallisia ihmisiä.

Tällainen(kin) on Suomi. Eikä se muutu miksikään ainakaan sillä, että eri tavalla ajattelevat demonisoidaan eikä näiden lähtökohtia edes yritetä ymmärtää. Hyvää politiikkaa tehdään avoimin mielin väittelemällä, kuuntelemalla ja vittuuntumalla.

Ja kun tarpeeksi moni vittuuntuu – no, siitäpä se muutos taas syntyy.



(Ensi kerralla palaan vaarattomien käsityö- ja sisustusaiheiden pariin. Eiköhän tämä täyttänyt blogin politiikkakiintiön seuraavaksi neljäksi vuodeksi.)

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Kettu Repolainen ja serkussarjan seitsemäs


Tänään pääsin erityiselle vierailulle: katsomaan kolmatta veljentyttöäni, joka syntyi torstaina. Hän sai lahjaksi ketun, joka valmistui pitkälti samalla kaavalla kuin siskonpojalle tehty pöllö viime kesänä. Ketulla on karkkipapereilla täytetty rapiseva häntä ja sisällä helisevä kulkunen. Vähän piti miettiä, että mitkäs ne ketun ominaispiirteet ovat, mutta ainakin tulokkaan isosiskot tunnistivat lajin aivan oikein.

Lankana mulla oli Vihreästä vyyhdistä ostettu puuvillalanka, muistaakseni merkiltään Linie Bingo, mutta vyötteen olin jo onnistunut heittämään pois.


Aurinkoista viikonloppua ihmiset! Siippa ja Elsa lähtivät kaksistaan mummilaan ja mä olen viettänyt vapaata viikonloppua muun muassa virkkaamalla siiderituopillisen ääressä mahtavassa paikallisessa lähiravintolassamme Pikku Hukassa. Näin kreisiksi on elämä mennyt.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Iloiset sukat synkeässä tahdissa

Ripaus neonväriä sopii sukkiin justiinsa, vaikka muissa neuleissa se olisi mulle vähän liikaa.

Harvoin innostun valmiiksi kuvioiduista langoista, mutta tämä Online Supersocke Neon -lanka tarttui mukaan Vihreästä vyyhdistä talvella, koska siinä oli sopivan kreisit sävyt. Villasukkakausi lähenee (onneksi) loppuaan, mutta hetken ehdin vielä näistä iloita. Edellinen pari onkin kulunut pohjista puhki jo aikapäiviä sitten.

Vaikka oikeastaan tämän kirjoituksen pointti eivät olleet niinkään sukat kuin se, mitä kuunnellessa ne syntyivät. Olen nimittäin saanut juuri loppuun elämäni ensimmäisen podcastin, ja se oli niin koukuttava tapaus, että on pakko vähän hehkuttaa.

Serial on amerikkalaisen journalistin Sarah Koenigin toimittama 12-osainen podcast (eli eräänlainen netistä ladattava radio-ohjelma), jonka aineistona on vuonna 1999 tapahtunut baltimorelaisen teinitytön Hae Min Leen surma. Murhasta tuomittu ex-poikaystävä on kaikki vuodet vakuuttanut syyttömyttään, ja nyt Koenig kollegoineen alkaa käydä murhan aineistoa läpi ja pohtia, mitä 15 vuotta sitten todella tapahtui. Jaksoja sävyttävät haastattelut ja aidot tutkinta- ja oikeudenkäyntitallenteet.

Ääääärimmäsen koukuttavaa, vaikka myös vähän kylmäävää: kummallista, miten eri asia on kuunnella tarinaa oikeasta murhasta kuin katsoa rikossarjaa telkkarista. Ja kun murhattu tyttö vielä sattumoisin oli syntynyt samana vuonna kuin minä itse - brrrr! Älkää tehkö samaa virhettä kuin minä, eli kuunnelko tätä juuri ennen nukkumaanmenoa. Sen sijaan suosittelen, että KUUNNELKAA, ja sen jälkeen voimme yhdessä spekuloida, onko Adnan syyllinen vai ei.

(Lue lisää Serialista täältä. Niin ja ei siis maksa mitään!)

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Lapsuuden taikaa

(Ai että, miten mieltä lämmittää tuo ihana räntäpyryinen talvimaisema. Ai että.)

Lapsena joissain esineissä oli erityistä hohtoa. Niiden hienous ei välttämättä liittynyt esineen arvoon aikuisten silmissä, mutta lapselle ne olivat ihaninta ikinä. Omassa lapsuudessani yksi tällainen taikaesine oli mummun korurasia. Sen oli pappa tehnyt, ja sen sisällä oli valikoima mummun koruja, joita siskon kanssa pikkutyttöjen hartaudella kävimme läpi. Eikä siinä ollut väliä, oliko koru muovia vai kultaa, meille jokainen oli yhtä hieno.

Pari kuukautta sitten rakkaan mummuni elämä päättyi. Nyt papan tekemä korurasia on minun makuuhuoneeni ikkunalaudalla. Sinne pääsee oma korukokoelmani, jota ehkä jonkin ajan päästä käymme läpi samanlaisella hartaudella erään pienen neitokaisen kanssa. Toivotaan, että taika on tallella.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Kaiken säätämisen arvoista

Pieni lomalainen oli onnesta soikeana lämmöstä, valosta ja siitä, että sai pitää molemmat vanhemmat koko ajan lähellään.

Yhden asian olen äidiksi tulemisen jälkeen ymmärtänyt: olen valmis säätämään aika paljon, että voin tehdä niitä asioita, joita ennen lastakin tykkäsin tehdä. Se tarkoittaa sitä, että ravintolaan mennään, vaikka iso osa ateriasta menisi Talk-murujen tarjoilemiseen pöytäseurueen kärsimättömimmälle. Että ystävät kutsutaan illanviettoon, vaikka onkin olemassa se riski, että joku käyttää koko illan kitisevän vauvan kanniskeluun. Että taidenäyttelyyn mennään sekä vaunuilla että kantorepulla varustettuna siltä varalta, että hänen kuninkaallinen korkeutensa ei viihdykään edellämainituissa.

Ja että matkalle lähdetään, vaikka mukaan pakattu tavaramäärä on kasvanut eksponentiaalisesti ja perillä todennäköisesti huomaat, että olet unohtanut pakata itsellesi hiusharjan, koska olet keskittynyt miettimään lapsen bodyjen ja leggingsien komboja.

Niin ja toki niiden reissujen konsepti on pikkuisen muuttunut.

Aikaisemmin esimerkiksi matkaunelmieni kärkeen ei olisi kiilannut viikon pakettimatka Teneriffalla hiljaisessa kalastajakylässä, jossa ei ole mitään muuta kuin yksi ökyresortti, jossa voi elellä täysihoidolla, lojua altaalla ja käydä spinningissä. Nyt se oli justiinsa sitä, mitä kaipasin.

Ja heti seuraavana viikonloppuna lähdimme vielä ystäväpariskunnan kanssa urheilulomalle Vierumäelle, jossa meidän ammattiliitolla on mökki. Tämä voi kuulostaa maailman tylsimmältä konseptilta mutta on oikeasti tosi kivaa, jos yhtään tykkää liikkua. Siipat pelasivat tennistä, me tytöt kävimme jumpassa ja illalla kokkailimme mökissä tai kävimme aivan kelvossa hotelliravintolassa syömässä.

Hassuinta oli tajuta, että kun viimeksi olimme vastaavalla reissulla pari vuotta sitten, kävimme niitä iänikuisia "lapsia vai ei" -keskusteluja. Nyt mukana oli yksi puolivuotias ja yksi reilun vuoden ikäinen neiti. Ja kivaa oli näinkin, vaikka Teneriffan-tuliaisina tullut vatsapöpö = lapsen selkäkakka kesken ravintolaillallisen.

Mutta hei, siitäkin selvittiin pienellä säätämisellä. Eikä ollut edes mun vuoro vaihtaa vaippaa.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Osta pala peltoa!

Esimerkki erään viikon sadosta. Kuva: Herttoniemen ruokaosuuskunta.

Viime kesänä ja syksynä joka toinen tiistai kärryttelimme Elsan kanssa Herttoniemen kirjastolle. Keräsimme kassimme täyteen biodynaamisesti viljeltyjä perunoita, porkkanoita, maa-artisokkia, lehtikaaleja, sipuleita, palsternakkoja, salaatteja – you name it. Homman nimi oli Herttoniemen ruokaosuuskunnan peltohanke, josta omistamme osuuden puoliksi siskoni perheen kanssa.

(Pähkinänkuoressa: Herttoniemen ruokaosuuskunnan perustama Kaupunkilaisten oma pelto -projekti on pyörinyt jo muutaman vuoden ajan. Osuuskunta on vuokrannut Korsosta pellon ja palkannut sille ammattipuutarhurin viljelemään luomukasviksia. Liittymällä ruokaosuuskuntaan pääsee satokaudella lähes viikoittain osalliseksi pellon antimista.)

Siskon perhe on ollut peltopuuhissa mukana jo pitkään, mutta meille kesä oli ensimmäinen. Pelkäsin etukäteen, että eksoottisimmat kasvikset unohtuisivat kaappiin homehtumaan. Pelko oli kuitenkin paria yksittäistä yrttinippua lukuun ottamatta turha. Pikemminkin kunkin viikon sato toimi kokkailun inspiraationa: tuskin olisin muuten tullut tehneeksi esimerkiksi kyssäkaali-coleslaw'ta, maa-artisokkakeittoa tai spagettikurpitsapastaa. Satokausi osui sopivasti yhteen myös Elsan kiinteiden ruokien aloittamisen kanssa, eli monet neidin ensimmäisistä makukokeiluista tulivat oman pellon kasviksista.

Satomaksu osuuskunnan jäsenille on 450 e, ja viime vuonna satoa jaettiin lähes jouluun asti. Pikaisella laskutoimituksella yhden viikon ruokakassin hinnaksi tuli reilut parikymmentä euroa, mikä kaupan luomuhyllyn vakioasiakkaalle tuntuu varsin kilpailukykyiseltä hinnalta. Jäsenyyteen kuuluu myös talkoovelvoite, joka voi tarkoittaa ihan konkrettisia peltohommia tai esimerkiksi jäsenhankintaa, kuljettamista tai suunnittelua. Viime kesänä siskon mies hoiti meidän osuutemme talkootöistä, mutta ensi kesänä voisin mielelläni lähteä pellolle iskemään sormeni multaan: miten terapeuttinen ajatus!

Ja onhan tässä sekin hieno puoli, että peltolaisena saa olla mukana kokeilemassa ihan uudenlaista tapaa tuottaa ekologista lähiruokaa.

Entäpä miksi kirjoitan tästä nyt? Koska ruokaosuuskuntaan otetaan tänä vuonna 35 uutta jäsentä. Kiinnostuneiden kannattaa mennä 18.3. järjestettävään esittelytilaisuuteen, jonka tiedot löydät täältä. Ja tosiaan tämä meidänkin systeemi eli osuuden puolittaminen kahden perheen kesken toimi oikein hyvin: me saimme sadon joka toinen kerta, siskon perhe joka toinen.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Äitien ja naperoiden aamupalaklubi

(Kuten kuvasta näkyy, kasvatan lapsestani pokeriammattilaista.)

Mun piti ottaa tätä postausta varten joku ihana ennen-kuva korkkaamattomasta aamiaispöydästä, mutta – kuten yleensä – se unohtui. Saatte siis jälkeen-kuvan siitä, millainen on näky kolmen äidin ja 7–14 kk:n ikäisten naperoiden aamupalatreffien jälkeen.

Kun Elsa jokin aika sitten siirtyi nukkumaan vain yhdet päiväunet, päivien aikataulutus helpottui huomattavasti, kun hengailuaikaa unien molemmin puolin jäi enemmän. Mutta nyt ne päikkärit osuvat tietysti juuri lounasaikaan, joka aikaisemmin oli sosiaalisen elämäni kohokohta (tuolloin listasin suosikkiravintoloitani täällä). Nykyään lounasaikaan on kuitenkin joko oltava kotona nukkumassa tai sellaisessa paikassa, jossa vauvan viitsii jättää ikkunan taakse itkuhälyttimen päähän.

Olemmekin äitiyslomaporukalla lanseeranneet uuden hengailumuodon eli aamupalatreffit. Tänään testasimme konseptia toiseen kertaan meillä, ja hyvin toimi. Tarjolla oli Sikke-sämpylöitä, turkkilaista jugurttia anopin omenahillolla, keitettyjä munia ja appelsiinia. Aamupalaa on sitä paitsi lounasta helpompi syödä vauvahääräilyn lomassa: haukkaus sämpylästä, vauvan sormet pois kaverin silmistä, siemaus teemukista, napero pois mikron kimpusta, viipale hedelmää, tutti suuhun yhdelle draamakuningattarelle.

On myös maailman liikuttavinta seurata, miten nämä syntymästään asti toisensa tunteneet minityypit ovat pikku hiljaa alkaneet ottaa muutakin kontaktia kuin vain lelujen varastamista ja tukasta nyhtämistä. Ai että mä odotan sitä aikaa, kun niillä on ihat omat juttunsa, joiden edestä lyödään äideiltä lastenhuoneen ovi kiinni.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Sohvatyynyt kevätkuosiin


Jokin aika sitten olimme lounaalla Maritorissa, jossa juuri vaihdettiin ruokalan tekstiilejä uusiin, Kustaa Saksen suunnittelemiin kuoseihin. Tyynyt alkoivat näyttää niin kivoilta, että oli pakko saada itsellekin – ja olihan siitä jo vuosia aikaa, kun sohvatyynyjen päälliset viimeksi vaihdettiin. Siltä kyllä näyttivätkin ja suoraan energiajätteeseen menivät. (Osaako joku muuten sanoa, saako kangasta panna energiajätteen joukkoon? Mulla on tästä ristiriitaista tietoa, mutta yleensä olen rohjennut ne sinne heittää.)

Merivuokko-kankaan kaveriksi halusin neuloa pari tyynynpäällistä. Menitasta löytyi paloautonpunaista Schachenmayr Sun City -lankaa, joka mätsäsi kankaan kanssa. Tein neuleeseen omasta päästäni siksak-kuvion oikeilla ja nurjilla silmukoilla. Tyynyt ovat kokoa 40x40cm ja silmukoita mulla oli 75.


(Tällaista väriä on mun kameralla ja kuvaustaidoilla mahdoton saada toistettua oikein: väri ei ole livenä ihan noin räiskyvä kuin kuvassa. Mutta aika reteän keväinen silti.)

P.S. Päivitin pitkästä aikaa oikean laidan blogisuosikkini, lista oli jäänyt vähän ajastaan jälkeen. Tässä ne, joita innokkaimmin tällä hetkellä seuraan.

lauantai 31. tammikuuta 2015

Kukkakauppa kotinurkille

Uudelle kasville löytyi kotoa just passeli betoniruukku, jonka joskus saimme lahjaksi.

Herttoniemessä Erätorin laidalla on jo pitkään seissyt liiketila tyhjillään. Aina ohi kulkiessani olen miettinyt, että voiii kun tuohon tulisi jotain kivaa. Ja nyt on tullut! Kukkakauppa toiseen puolikkaaseen, ja toiselle puolelle kuulemma myöhemmin kahvila. Sellaisia täällä ei liiemmälti olekaan. Liikoja en vielä uskalla toivoa: mulle riittäisivät hyvät leivonnaiset, tilaa vaunuille ja kesällä pari pöytää ulkosalla, joissa voisi maistella limua ja pullaa.

Kukkakaupasta kävin jo ostamassa kannatusmielessä yhden viherkasvin. Onko lukijoissa ketään hortonomia, joka tunnistaisi kasvin? Myyjärouva ei puhunut kovin hyvää suomea eikä osannut kertoa sen nimeä. 

Aihe kiinnostaa siitä syystä, että meillä on täällä kotona yksi pieni hortonomi, joka mielellään tutustuu kasveihin myös suutuntumalla. Ja siksi olisi kiva tietää, ovatko myrkyllisiä vai eivät (iso peikonlehti lähti jo pikkusiskolle evakkoon).


keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Lastenvaatteita kirppikseltä – pinkki, fuksia, roosa ja ne muut

Kirppissaalista Elsalle tulevaa etelänlomaa varten. Missä keltaiset, missä harmaat, missä mustavalkoiset?

Mulle on ollut alusta asti selvää, että pyrin ostamaan mahdollisimman suuren osan Elsan vaatteista kirppikseltä – siis ne, joita ei saada lähipiirin lasten peruina tai lahjana. Tähän asti olen siihen todella hyvin pystynyt: ainoastaan joitain yksittäisiä täsmähankintoja tyyliin sukkahousut ja jarrusukat olen joutunut hakemaan uutena kaupasta. Rakas kirppisharrastukseni on myös saanut aivan uutta tvistiä, kun kirpputorien entinen harmaa alue eli lastenosasto onkin täynnä mahdollisuuksia.

Yksi mutka vain on matkassa. Nimittäin vaaleanpunainen.

Tuntuu siltä, että mitä isommaksi vauva on kasvanut, sitä vähemmän kirppiksillä on tarjolla muuta kuin a) pinkkiä/fuksiaa/roosaa tai b) sinistä supersankarikuvioilla. Ja yleensä näiden kohdalle on vielä lappu TYTÖN VAATTEITA tai POJAN VAATTEITA. Kaikki mun lempivärit eli keltaiset, oranssit, harmaat ja vihreän eri sävyt ovat paitsiossa, hyvällä säkällä löytää sentään violettia, valkoista tai kirkkaanpunaista. Ehkä vastasyntyneitä vielä puetaankin kirjavammin, mutta isomman lapsen kohdalla pinkki-sininen -jako on hämmentävän vahva.

En pyri kasvattamaan lastani sukupuolineutraalisti mutta kylläkin sukupuolisensitiivisesti: hän saa vapaasti ilmaista – tai olla ilmaisematta – tyttöyttään juuri niin kuin parhaaksi näkee. Ja jos se jonain päivänä tarkoittaa sitä maanisen vaaleanpunaista kautta, jonka vallassa puolet päiväkotien pihamaista näyttää olevan, olkoon niin. Ongelma vain on se, että mä en tykkää vaaleanpunaisesta (enkä sen paremmin niistä Spiderman-printeistäkään). Haalea roosa tai reipas fuksia vielä menee, mutta se perinteinen possunpunainen – ei, ei ja ei. Paljon mieluummin pukisin Elsan oman makuni mukaan niin kauan kuin hänellä itsellään ei asiaan ole mielipidettä.

Paha vain, että aika moni äiti ennen mua on ajatellut homman toisin. Siksi tämä kirppishaukka joutui viime viikon Pohjanmaan-reissulla nielemään jupinansa, kun hakusessa oli Elsalle kesävaatteita tulevaa etelänlomaa varten. Pikkumimmi saa edustaa Teneriffalla muun muassa vaaleanpunaisessa kukkamekossa, fuksianpinkeissä caprihousuissa ja marjapuuronpunaisessa sortsihaalarissa.

Ehkä ne sointuu ihan kivasti yhteen mun musta-valko-harmaan garderoobini kanssa.

torstai 22. tammikuuta 2015

Hiljaista perusneulontaa


Laskin, että olen viime kuukausien aikana neulonut muun muassa neljät lasten lapaset ja kolme kypärämyssyä. Mitään niistä en ole jaksanut kuvata, kun ei niissä ole ollut mitään erityistä. 

Nämä lapaset nyt sentään kuvasin ihan vain näyttääkseni, että ei täällä aivan laiskoteltu ole. Lankana aina niin kekseliästä Seiskaveljestä ihan kapeina valkoharmaina raitoina. Välillä vain tulee tällaisia kausia, että ei jaksa tehdä mitään luovaa ja ajatustyötä vaativaa: pikemminkin neulominen on vain totaalista aivojen nollausta, tasaista tikkuamista tv:n tahdissa.

Ja ennen pitkää tähänkin tylsistyy ja päässä alkaa viritä uusia ideoita. Pari siellä jo muhii, palataan asiaan jonkin viikon päästä.

torstai 15. tammikuuta 2015

Voi talvi, päätä jo!


Talvi ja kevät elävät kotona rinnakkain: joulun amaryllis kasvatti vielä yhden yllätysnupun joka nyt viihtyy maljakossa ikkunalaudalla, keittiön pöydälle taas ostin kimpun keltaisia ruusuja (Pirkka Reilun kaupan ruusut, luottokukkatoimittajani nykyään).


Talvi ja kevät elävät vähemmän miellyttävästi rinnakkain myös tuolla ulkona. Että mä inhoan tätä "megapakkanen-räntäkeli-lumipyry-vesisade" -kakofoniaa. Eniten inhoan sitä, että tämä sää jumittaa meidät Elsan kanssa liikaa sisätiloihin, kun ei vaunuja tee mieli työntää sen paremmin loskassa, kinoksissa kuin jäätikölläkään. Äitiyslomassa yksi kivoimpia asioita on nimittäin ollut se, kuinka paljon tulee ulkoiltua. Eikä siellä Itiksessäkään voi määräänsä enempää hengata.

Talvi, päätä jo, että oletko vai et!

tiistai 13. tammikuuta 2015

Hei hei, vauva-aika!

Päivänsankari edusti juhlissaan samassa Raija-tädin neulomassa mekossa, joka mulla oli päällä yksivuotisvalokuvassani.

Viime viikkoina on ollut vähän ristiriitainen olo. Epämääräisen loputtomalta tuntunut ensimmäinen vuosi äitinä päättyi kuin huomaamatta, ja nyt yritän ymmärtää, että tuota yksivuotiasta ei voikaan enää sanoa vauvaksi. Ilmoitin myös palaavani elokuun alussa töihin, ja vaikka hoitovapaata on vielä jäljellä yli puoli vuotta, aika sai nyt eri tavalla rajat.

Vauvavuosi oli samalla hieno ja kuluttava. Lohdullisinta on ollut se, että – kuten moni kokeneempi vanhempi etukäteen sanoi – tämä puuha tosiaan muuttuu koko ajan vain kivemmaksi. Muutaman kuukauden ikäistä itkuista vauvaa kanniskellessa illat olivat pitkiä taisteluja kelloa vastaan: joko sen saa laittaa nukkumaan? Nyt illat usein kuluvat ihan kuin huomaamatta tuon yhden elohiiren touhuja seuraillessa.

Yhtäkkiä se ymmärtää puhetta, yrittää itse pukea kypärämyssyn, hengailee lungisti ravintolassa ja osoittaa kiinnostusta lusikan käyttämiseen. On edelleen varsin dramaattinen tapaus kun sille päälle sattuu, mutta toisaalta myös mitä hurmaavin sikkarasilmäinen hymytyttö. On selvästi tullut äitiinsä ainakin siinä, että kirjat kiinnostavat enemmän kuin kävelyharjoitukset. Ja se temperamentti, no, se taitaa tulla isän puolelta.

Tein blogiin uuden tunnisteen: taapero. Hei vaan, vauva-aika! Meinasin sanoa, että ei tule ikävä, mutta varmasti joskus vielä tuleekin.

maanantai 5. tammikuuta 2015

E-lehtiä kirjaston kautta (eikä maksa mitään!)

Padi, teekuppi ja järjetön valikoima aikakauslehtiä – en valita!

Harmittavan vähän tulee nykyään käytyä kirjastossa. Ylipäätään kirjojen lukemiselle ei riitä kauheasti aikaa (tai ehkä pikemminkin keskittymistä – lehtiä ja blogeja kyllä luen siinä missä ennenkin). Kirjastolaitos on kuitenkin ihana asia ja viime aikoina olen hyödyntänyt sitä uudella tavalla.

Harva varmaan tietää, että Helsingin kaupunginkirjaston asiakkaat voivat lukea omilta laitteiltaan ilmaiseksi suurta määrää englanninkielisiä aikakauslehtiä sähköisessä muodossa. Näköislehtien joukossa on kaikkea mahdollista Economistista Elleen, ja löytyypä valikoimasta myös itseäni kiinnostavia sisustus-, perhe- ja kässälehtiä.

Bongasin palvelun aikoinaan jonkin blogin kautta mutta silloin rekisteröityminen jäi. Jokin aika sitten pikkusiskoni (joka on näissä teknisissä asioissa aina edellä ja on saanut patistettua minut muun muassa Kutsuplus-käyttäjäksi) kuitenkin kehui palvelua, ja vihdoin mäkin aktivoiduin. Rekisteröityminen vaatii hieman vaivannäköä, koska tunnukset pitää luoda kahteen paikkaan, mutta sen jälkeen systeemi on ihan simppeli. Ohjeet löydät täältä.

Eikä maksa mitään! Mä tulen hyödyntämään tätä jatkossa varmasti etenkin matkoilla.

torstai 1. tammikuuta 2015

To do -listaa vuodelle 2015

Jos jokin seinäkalenteri ansaitsee blogikalenterin tittelin, se on tietysti tämä. Omaperäisyyden vuosi 2015!

Vuoden 2014 loppu sujui täällä blogissa vähän unteloissa tunnelmissa. Kirjoitettavaa ei kauheasti tuntunut olevan: vaikka neuloin paljon, en tehnyt mitään kuvattavaksi asti, tuikitavallisia minilapasia ja kypärämyssyjä vain lähipiirin lapsille. Sata sisustusprojektiakin on ollut mielessä, mutta toteutus uupuu.

Siispä ryhdistäytykäämme kohti uutta, alkavaa vuotta. Ei lupauksia mutta kylläkin to do -lista, ennen kaikkea itseäni varten, jotta voin hakea täältä mielenvirkistystä, jos joskus iskee (se kylläkin aika epätodennäköinen) "mitämätekisin" -olo.

* Teetä valokuvakirja Elsan ensimmäisestä vuodesta.
* Tee vauva-äiti-jengillä päiväretki Emmaan ja ehkä vaikka Tallinnaan.
* Ripusta siellä täällä lojuvat taulut seinille TAI jos niille oikeasti ei löydy paikkaa, vie vintille odottamaan uutta tulemista.
* Teetä paperivalokuvia, eli palaa arkistoissa jonnekin vuoteen 2008, jolloin tästä hommasta aloit luistaa.
* Opettele tekemään vauvalle sopivaa ruokaa, josta tykkäät itsekin (kyllä, tämä projekti on edelleen kesken).
* Minimoi blogien vihalukeminen – eli se, kun lukee jotain ärsyttävää blogia vain ärsyyntyäkseen – ja yhdentekevien blogien lukeminen vain tavan vuoksi.
* Kokeile jotain uutta tai pitkään paitsiossa ollutta käsityötekniikkaa.
* Karsi kaappeja raskaalla kädellä ja pane keväällä pystyyn myyntipöytä Herttoniemen pihakirppikselle.
* Hellitä välillä siivoilusta, anna lelujen olla hujanhajan lattialla iltaan asti ja leiki naperon kanssa edes vartti keskittyneesti.

Heti tuli tehokas olo jo pelkän listan tekemisestä.