perjantai 23. joulukuuta 2016

Sentään jotain itse tehtyä


Tänä vuonna itse tehtyjen lahjojen suhteen oli aika hiljaista. Jotain sentään ehdin tehdä, nimittäin tyynyn Raija-tädille (luotan siihen, että hän ei käy täällä blogissa, ja uskallan paljastaa sen jo ennakkoon.)

Neulomisen prosessi oli niinkin yksinkertainen, että googlasin sanat "kaunis pintaneule" ja päädyin noudattamaan muistaakseni toista ohjetta, jota haku tarjosi. Se löytyi täältä Suvikumpu-blogista ja oli varsin helppo ja kiva – hyvin voisin jatkossakin soveltaa samaa neuletta vaikkapa lapasten selkämykseen. Lankana oli Snurresta ostettu Cascade Yarnsin Cascade 220 Heathers.

Ja sitten ei muuta kuin oikein leppoisaa, rentouttavaa, nostalgista ja kaunista joulua kaikille! Minä hyppään huomenna Tampereen-junaan ja lähden anoppilaan täysihoitoon. Sieltä palataan tapaninpäivänä järjestämään kolmevuotissynttäreitä yhdelle pikku neitokaiselle. Jos on ideoita, miten noin seiskamiikan leipomistaidoilla tehdään Frozen-kakku (!!!), kertokaa ihmeessä.

maanantai 5. joulukuuta 2016

Joulufiilistelyä ja -koristelua


Marraskuu hujahti ohi hämmentävän nopeasti – se jossain välissä koettu minitalvi varmasti auttoi asiaa. Pulkkamäkienergialla selvittiin joulukuulle, ja nyt sitten joulufiilistelläänkin jo täysillä. Valoja on viritelty, piparkakkutalkoot hoidettiin viikonloppuna ja Elsa täpinöi joka aamu siitä, mitä tonttu on tuonut keittiön kankaiseen kalenteriin (lähdin yhtään asiaa tiedostamatta tälle "varo ettei tonttu näe" -pelottelulinjalle. Mistähän selkäytimestä sekin tulee...?). Parhaillaan stereoista soi oma Spotify-listani Maijan joululaulukombo, jota pyrin kuuntelemaan lähinnä yksin ollessani, koska kaikki muut taloudessa eivät rakasta joululauluja yhtä varauksetta.

Koristelustakin olen innostunut. Liinavaatekaapin päälle, viimevuotisiin oksiin ripustettiin taas tutut Granitin lasipallot ja Taikin myyjäisistä ostetut lintukoristeet. Tykkään niistä edelleen ihan sikana.

Ulko-oveen askartelin kranssin tällä ohjeella (jos kuulen sanan "jämälangat", olen saman tien kiinnostunut). Rautalanka olisi saanut olla vähän paksumpaa, kranssi ei tahdo ihan pysyä muodossaan, mutta mitäpä pienistä.


Makkarin seinälle ompelin palloketjun vanhoista kirjan sivuista. Hyvin yksinkertainen idea: aina neljä samankokoista pyörylää päällekkäin, ja niitä hurautellaan pitkäksi riviksi ompelukoneella.


Lähimarketissa oli myynnissä edullisia joulukaktuksia, ja yllätin itseni ostamalla hyasintin sijaan sellaisen. Aluksi tarrasin valkokukkaiseen yksilöön, mutta sitten hellyin ja päätin ilahduttaa yhtä pientä vaaleanpunaisen ystävää.


Hyvää joulunodotusta! Melkein sanoisin, että tämä on paras aika vuodesta, ellen olisi aamulla roskapussia viedessäni liukastunut kotipihassa, koska maassa oli SEKÄ jäätä ETTÄ vettä. Saakeli.

tiistai 25. lokakuuta 2016

Cosy kotiutui olkkariin



Tämän postauksen olisi melkein voinut järjestää kuva-arvoituksen muodossa: bongaa kuvasta jotain uutta! Ihan jokainen ei meinaan huomaa, että meillä on uusi sohva – siro ja simppeli harmaa sohva kun vain vaihtui toiseen siroon ja simppeliin.

Ikean vanha, päällisillä ja jaloilla tuunattu Klippan oli palvellut kunnialla monta vuotta, mutta auttamatta se alkoi käydä vähän pieneksi ja nuhjuiseksi. Uusi sohvakin oli heti mielessä. Hakolan Cosya olen ihaillut pitkään niin messuilla kuin blogeissakin, ja lämmittäähän se pohojalaassydäntäni voida kannattaa jurvalaista käsityötä. Erityisplussa kokonaan irrotettavista päällisistä, tälle ominaisuudelle todennäköisesti tulee vielä käyttöä.

Oikeastaan olohuoneen sisustuksen kanssa taisi käydä klassinen dominoilmiö: uutta peiliä seurasi kello, kelloa taulu, taulua matto, mattoa liinavaatekaappi, liinavaatekaappia sohva... Muutoslistalla seuraavana on möhkälemäinen tv-taso, jolle sievän seuraajan löytäminen onkin sitten vähän kinkkisempi juttu.

Uuden sohvan myötä menetin myös yhden valttikorttini "en ole koskaan" -pelissä, nimittäin "en ole koskaan ostanut sohvaa". Klippan oli siipalla jo ennen minun aikaani, ja sinkkuvuosieni sohva taas oli tädiltä peritty ruskea 1970-luvun samettisohva, joka blogin alkuaikoina taisi kuvissa joskus vilahtaakin. Rest in peace, missä ikinä matkaatkin!

Cosy on pysynyt siistinä ja kuosissaan ainakin ensimmäisen kuukauden käytössä. Ja onpahan taas itselläkin suurempi motivaatio patistaa yhtä pientä tahmatassua käsipesulle ruokailun jälkeen...

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Taiteilua kaksivuotiaan kanssa

Mikä upea värien käyttö! Mikä jäntevä sommittelu!

Tiedättekö, mikä on musta yksi liikuttavimmista asioista joulussa? Se, kuinka meidän äiti yhä joka vuosi kaivaa kaappien kätköistä pussillisen mun ja sisarusten lapsuuden jouluaskarteluja. Ja sitten vessan oveen ripustetaan se sama, mun ala-asteella tekemä sysiruma oranssinaamainen tonttu. Tuntuu jotenkin tosi hyvältä ajatella, että tärkeintä joulussa ei ole esteettinen elämys vaan tunnearvo ja yhteiset muistot (ja ehkä vähän se yhteinen vitsikin siitä karmeasta tontusta.)

Mä olin lapsena kova piirtämään, ja muistan, miten tärkeältä ja hyvältä se tuntui, kun aikuiset kehui mun tuherruksia. Osittain sen rohkaisemana piirsinkin paljon ja kehityin siinä aika hyväksi, varmasti yhtä paljon ahkeran harjoittelun kuin minkään synnynnäisen lahjakkuuden takia. Toivon, että osaan olla myös omalle lapselleni sellainen äiti, joka nielaisee niuhot esteettiset standardinsa ja asettelee ylpeänä esille kreiseimmätkin vessapaperirulla-askartelut.

Tänään aamulla me harrastettiin Elsan kanssa taiteilua yhteisvoimin. Havahduin taannoin kavereilla kyläillessä siihen, että kas, lapsihan osaa maalata vesiväreillä (kiitos, päiväkoti!). Tänään otin esiin vanhat peitevärini, joilla eräs ikiliikkuja jaksoi läträtä keskittyneesti yli tunnin. Lopputuloksesta leikkasin syksyn kunniaksi pisaranmuotoisia paloja, joilla koristeltiin ulko-ovi.

Ehkä hänestä isona tulee taiteilija, kuten äidistään piti.

Sisustusmyyjäisistä ostetussa naulakossa roikkuvat Elsan ulkovaatteet. Pupu on Titimadamin tuotantoa ja ostettu taannoin Itiksestä lastenvaatteiden pop up -kaupasta.

P.S. Eteiskuvien myötä pitää välittää kiitokset Pohjanmaalle kaverini äidille, joka oli täältä blogista lukenut mun rakkaudestani mustia Majuri-henkareita kohtaan. Heillä niitä oli ylimääräisinä, ja taannoin sain muutaman mukaani – iso kiitos vielä, nyt on meidän takkisäilytys hyvällä tolalla!

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Liinavaatekaappi olkkarin nurkkaan

Kaapin päälle on rakenneltu jos jonkinmoisia asetelmia, ja projekti elää edelleen.

Kesällä tuli piiitkästä aikaa tehtyä suuremman kokoluokan kirppislöytö. Kun siippa ja Elsa olivat kaksistaan mökillä, mulla oli aikaa tehdä pari täsmäiskua Itä-Helsingin kirppiksille. Puotinharjun Fidassa odotti nätti ja hyväkuntoinen liinavaatekaappi, ei ihan ilmainen muttei törkyisen kalliskaan, ja se oli siinä.

Kaappi pääsi olohuoneen nurkkaan, tumman BoConceptin senkin tilalle. Senkki oli meillä jo Kallion kodissa, jonka mittasuhteisiin se sopikin hyvin, mutta tänne se oli aina tuntunut turhan massiiviselta. Kaipasin jotain vähän sirompaa ja viiskytlukulaisempaa, ja kiitos Tori.fi:n, vanhastakin päästiin eroon.

Uusi kaappi palvelee juuri siinä tarkoituksessa, johon se on suunniteltukin, eli liinavaatekaappina. Tosin luulen, että 1950-luvulla sen sisus on näyttänyt aika erilaiselta: nyt ei ole siistejä mankeloituja  (tai vähintään silitettyjä) liinavaaterivejä vaan epämääräisille rullille suoraan pyykkitelineeltä käärittyjä lakanoita. Tämä on niitä huushollausjuttuja, joihin mulla ei vain riitä paukkuja. Ryttyyn ne menee sängyssä kuitenkin, joten miksi nähdä vaivaa? (Okei, se siistinnäköinen kaappi. MUTTA JOHONKIN ON RAJA VEDETTÄVÄ.)

Silitetäänkö teillä lakanoita?

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Paras tomaattikastike blenderissä

Sur sur sur, ja valmista tulee! Vielä kun saisi vähän tehokkaamman blenderin.

Yhden kaverin kanssa ollaan mietitty, että pitäisi joskus panna jakoon kaikki arjen luottoreseptit. Siis ne ruuat, joihin palaa kerta toisensa jälkeen, ja jotka suhteellisen kivuttomasti jaksaa pyöräyttää vielä työpäivän jälkeen (ja jotka mielellään maistuvat myös päiväkoti-ikäisille). Viime viikolla pitsantekohommissa tuli mieleen, että tämä tomaattikastike on ehdottomasti yksi niistä.

Se on nimittäin hirmu hyvää, helppo tehdä ja kaiken lisäksi sillä saa lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: vaikka kastike on tarkoitettu pitsoihin, sopii se yhtä hyvin pastalle. Kun yhden satsin tekee, siitä riittää juuri sopivasti sekä pariin pitsaan että neljän hengen pasta-annokseen. Yleensä kastiketta tehtyäni laitankin siitä puolet pakkaseen odottamaan seuraavaa käyttökertaa.Pastan joukkoon saatan heittää kastikkeen kaveriksi vielä vaikka mozzarellaa tai fetaa.

Ohje on alun perin Hesarin sivuilta, mutta mä olen oikaissut vähän ja vaihtanut tuoreet tomaatit tölkkiversioiksi. Suomessa aika harvoin on tarjolla kovin maukkaita tomaatteja, joten uskoisin että tämä ei soosia juurikaan huononna. Ollos siis hyvä, yksi arjen pelastajaresepteistäni!


Tomaattikastike blenderissä

1 prk tölkkitomaatteja
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja paloiteltuna
1 rkl tomaattipyreetä
1–2 valkosipulinkynttä puristettuna 
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl tummaa balsamietikkaa
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
yrttejä maun mukaan, mä olen yleensä käyttänyt basilikaa ja oreganoa (kouralliset tuoretta tai noin 1 tl kumpaakin kuivattuina)

Pane kaikki ainekset blenderiin ja jauha tasaiseksi. Käytä pitsapohjalla tai sekoita kuuman pastan joukkoon.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Loma kännykkäräpsyinä

Elämäni ensimmäinen virallinen kesäloma äitinä vetelee viimeisiään. Mietin etukäteen, tuntuuko loma lapsen kanssa kuluvan aiempaa hitaammin vai nopeammin. Vastaus: se hujahti käsistä, vaikka paljon ehdittiinkin. Arki kaksivuotiaan kanssa on sellaista säpinää, että raukean vellovaan lomamoodiin en varsinaisesti päässyt. Mutta ei sellaiselle juuri nyt ollut tarvettakaan.

Kaivelin kännykkää ja etsin sieltä muutaman kuvan, jotka aika hyvin summasivat, mitä meidän lomalla tehtiin. No ainakin...


Reissattiin. Hyväksi havaittu "vuokratalo kaveriporukalla" -konsepti osoitti jälleen nerokkuutensa. Tällä kertaa Airbnb-kohteena oli Espanjan Costa Brava: aurinkoa, cavaa, jäätelöä ja ysärihittejä auringon laskiessa. Ja uima-altaassa eräs metrinmittainen, joka oli vähän turhankin vakuuttunut omista sukellustaidoistaan.

Espanjasta jatkettiin mökille Saimaalle ja sieltä täyshoitoon isun ja papan luo Seinäjoelle. Asuntomessuillakin kävin, sieltä en näköjään ottanut ainuttakaan kuvaa, mutta yllätyin aidosti, miten paljon omaan tyyliin sopivia ideoita messuilta löytyi (kohteista Kotola ja Markki olivat mun ykköset). Ja vanhojen koulukavereiden huusholleja oli hauska stalkata, tietty!



Poimittiin marjoja. Mökkireissuilta pakastin monta rasiaa mustikoita ja mustaherukoita. Herttoniemen hyviin puoliin taas kuuluvat mahtavat vadelma-apajat, joita varten ei tarvitse lähteä omaa pihaa kauemmas.

Kuvassa esiintyvää marjaa en poiminut, älkää pelätkö: siitä otin kuvan, koska yritin selvittää, mahtaako laji olla myrkyllinen. Pensas kun kasvaa aivan meidän pihan vattupuskien vieressä, ja olin huolissani, että kaksivuotiaan marjastajan poimimismania ulottuu siihenkin. Selvitys jäi kesken – tunnistaako joku?




Kokattiin helppoa lomaruokaa. Pastaa, perunaa, grillisapuskaa – kesä ei suoranaisesti ollut kulinarististen kokeilujen kulta-aikaa. Yksi uusista suosikkiresepteistä oli tämä Safkaa-kirjan tuoretomaattipasta. Lihaa tuli syötyä liikaa, kuten lomalla usein, ja sen suhteen aionkin nyt palata ruotuun. Jos vaikka joskus sattuisin osumaan lähimarkettiin nyhtökaura-aikaan...



Sisustettiin ja kirppisteltiin. Olkkarin mattohankinnan lisäksi harkitsin esimerkiksi, pitäisikö ostaa kirppikseltä värikäs vanha ryijy ja tehdä siitä matto makkariin. Lopulta päätin armahtaa siippaa, joka ei näitä kansallisromanttisia retrokokeiluja aina niin kauheasti arvosta.



Lomailtiin vähän Helsingissäkin. Tämä viimeinen lomaviikko me vietettiin Elsan kanssa kotona. Käytiin Haltian luontokeskuksessa Nuuksiossa (hyvä ravintola ja kaunis näyttely, joka tosin toimisi vähän paremmin isomman lapsen kanssa) ja Korkeasaaressa (kohokohtina kilpikonna, trampoliini ja päärynäjätski), ja loppuaika treenailtiin vaipattomuutta kotikulmilla.




Vähän hummailtiinkin. Enää ei festaroida koko kesää, kuten PMMP joskus lauloi, mutta vähän silti. Flow veti pinnat kotiin, jotenkin tänä vuonna vielä enemmän kuin aikoihin, vaikka mitään ylimaallista keikkakokemusta ei tullutkaan (Paperi T ja Chvrches toimivat parhaiten). Mutta fiilis oli leppoisa ja seura parasta, skumppa nousi päähän juuri sopivasti, lämmintä vaatetta oli tarpeeksi ja järjestelyt toimivat. Kun yöllä pyöräilin kotiin (lastenistuin helpottaa muuten huomattavasti oman fillarin löytymistä pyöräparkista), oli tunnelma kepeän onnellinen.

Nyt tämä äiti onkin sitten vähän väsynyt. Napero aloittaa huomenna päiväkodissa uudessa isompien lasten ryhmässä, ja se taitaa jännittää meitä kaikkia. Olen aika helpottunut, kun ensi viikko on ohi.

Onneksi arjen ystävä mussa saa myös kummallisia kiksejä tuttuihin rutiineihin palaamisesta. Ai mikä loma, oliko sellainenkin?

maanantai 8. elokuuta 2016

Vihreitä sävyjä ja riittävän iso matto

Olkkarin sisustus alkaa pikku hiljaa näyttää siltä, miltä kuuluukin. Viimeinen murheenkryyni on liian massiivinen tv-taso: sen tilalle kaipaisin jotain sirompaa.

Kun kolme vuotta sitten muutimme tähän asuntoon, tavarat kannettiin luontevimmilta tuntuneille paikoille, ja aika lailla niille sijoilleen ne ovat jääneetkin. Pikku hiljaa kotia on kuitenkin alkanut katsella uusin silmin ja miettiä, mitä kukin huone ihan oikeasti kaipaa.

Olkkarin kohdalla toive on ollut selvä: lisää väriä ja lämpöä. Telkkariseinän sisustus oli ensimmäinen askel, ja seurava oli pari viikkoa sitten kotiin saapunut uusi matto. Se ostettiin nettikauppa Carpet Vistan alesta ja kuuluu niin sanottuun Colored Vintage -mallistoon, jonka vanhat, käsinkudotut turkkilaismatot on värjätty uudelleen modernimman ilmeen aikaansaamiseksi.

Matto on reilusti entistä isompi, mikä oli hyvä ratkaisu – iso matto tavallaan kokoaa sisustuksen yhteen. Muistan jonkun sisustusammattilaisen joskus sanoneen, että suomalaisilla on tapana ostaa liian pieniä mattoja. Tunnistan tämän vian itsessänikin.

Kierrätyskeskuksesta löytynyt rahi ja uusi matto sopivat tyyliltään kivasti yhteen.

Vihertävänkellertävä väri näytti nettikuvissa aika hurjalta, mutta onneksi uskalsimme ottaa riskin: matto oli juuri sitä, mitä olohuone kaipasi. Vanha mustavalkoinen matto puolestaan pääsi lastenhuoneeseen, jossa se neutraloi kirjavaa lelukaaosta.

Kuvassa myös siipan vinyylikokoelma, joka on esillä lähinnä nostalgiasyistä – Spotifyta meillä kuunnellaan.

Toinen uusi hankinta olkkarissa on Ferm Livingin Hexagon-kukkaruukku ja -teline. Niihin ostin pienilehtisen roikkuvan viherkasvin, jonka nimen unohdin jo matkalla kukkakaupasta kotiin. (Mun viherkasvirakkauteni vain kasvaa vuosi vuodelta – olen joskus miettinyt, tuleeko meidän kodista pikku hiljaa samanlainen viidakko kuin tällä Hesarin jutun naisella).

Ruukussa on kaunis savunvihreä sävy, joka harmi kyllä jää vähän piiloon lehtien taakse.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Uusi taulu ja kesän tehtävälista

Peili, kello ja taulu – mitä sanoo raati, jokohan tämä asetelma olisi valmis?

Kuinka moni alkaa kyllästyä näkemään kuvia tästä samasta seinästä? Noh, telkkariseinän sisustus joka tapauksessa on taas edennyt – Kuvataideakatemian kevätnäyttelystä ostimme pienen taulun Tiitus Petäjäniemeltä, jolta meidän kotona on jo ennestään pari muutakin teosta. Taulun nimi on Reitti, ja se tuo sopivasti väriä muuten aika hillittyyn olkkariin.

Kirppiksillä olen pitänyt silmäni auki etenkin käsin tehdyltä näyttävän, rosoisen keramiikan varalta. Tämä pieni ruukku löytyi Seinäjoen SPR:ltä – olisiko kustantanut euron.

Olen ollut viime aikoina pitkästä aikaa kunnon sisustusinspiraation vallassa. Pieniä ja isoja hankintoja on tehty, ja seuraaviakin projekteja on jo mielessä. Niistä lisää myöhemmin, kunhan tulevat valmiiksi.

Muutenkin kotona on ollut erityisen ihana olla. Herttoniemi näyttää kesällä kauneimmat puolensa, ja maisema meidän takapihalle on suorastaan terapeuttisen vihreä. Vaillinaisista puutarhurintaidoistani huolimatta olen saanut parvekekukat kukoistamaan, ja tulen jatkuvasti onnelliseksi pelargonioistani, petunioistani ja lobelioistani (meniköhän oikein?).

Meidän parvekkeella ei noudateta tyylikkäitä värikoordinaatiota: sävyt ovat suloisesti sekaisin, mitä nyt lähikaupassa on sattunut olemaan tarjolla.

Välillä tuntuu, että koko alkukesä on ihan varkain huvennut jonnekin. Mutta kun pysähtyy miettimään, huomaa onneksi, että monia kivoja juttujakin on jo ehditty tehdä. Jos joku kaipaa vinkkejä, mitä puuhata kesäisessä Helsingissä, tässä mun to do -listaani.

Toistaiseksi suoritettu jo:

  • Rantapäivä Kivinokassa. Jos et koskaan ole nähnyt söpöjä kesämajoja ja maistanut kahvilan munkkeja, on jo aika!
  • Päiväretki hiljattain avattuun Vallisaareen. Hurjan kauniit maisemat ja hyvät piknikpaikat.
  • Teurastamon perjantai-illan musameiningit. Mainioita ruokapaikkoja, livemusaa ja rentoa hengailua, joka onnistuu lapsenkin kanssa.
  • Auringonotto Mustikkamaan kallioilla. Tätä sain harrastaa tänään ylhäisessä yksinäisyydessäni, kun siippa ja Elsa ovat mökillä. Ah!
  • Pyöräretket naperon kanssa: Viikin lehmälaitumet, Roihuvuoren Rio-kahvila ja lähiseudun leikkipuistot ovat meidän vakikohteita.
  • Uusissa ravintoloissa käyminen. Holiday ja BasBas on koettu ja hyviksi havaittu. Seuraavaksi houkuttelisi Vinkkeli.

Vielä tekemättä ainakin:

  • Retki Ihana-kahvilaan uutta Isoisänsiltaa pitkin.
  • Elsan vieminen Korkeasaareen ja Lintsille – niin jännää, kun tyyppi oikeasti jo tajuaa innostua niistä!
  • Hernesaarenrannan Löyly-saunan testaaminen. Koska onhan se nyt nähtävä.
  • Nostalgialounas ravintola Pyysaaressa: joskus lehtipihvi tai nakit ja muusi on parasta, mitä on.
  • Pussikaljoittelu. Rannalla, kalliolla, ihan missä vaan.

Perjantaina alkaa vihdoin mullakin kesäloma, ja sitten on edessä tiukka reissuputki Espanja-Savonlinna-Seinäjoki. Raporttia seuraa matkan varrelta, jos suinkin ehdin. Siihen asti hyvää kesää!

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Kappas vaan, minttu!

Herttoniemi-julista Mapifulista, toinen taulu kaksivuotiaan kotitaiteilijan.

Toinen pastelliväri, joka taannoin hehkuttamani vanhan roosan lisäksi on viime vuosina alkanut miellyttää silmääni, on mintunvihreä. Se tuntuu samalla kertaa lempeältä ja raikkaalta väriltä, joka näyttää erityisen kivalta mustan ja puunsävyjen kanssa.

Ajatus mintulla maustetusta sisustuksesta on silti vaatinut vähän sulattelua: vasta nyt kotiimme tuli ensimmäinen ripaus haaleaa pastellinvihreää, kun päätin maalata toisen muinoin roskalavalta dyykkamistani tuoleista spraymaalilla mintunvihreäksi.  Tuolin pinta oli mennyt ruman läikikkääksi, ja se oli viime vuodet majaillut vain vintillä. Nyt se pääsi makkarin ovensuuta piristämään.

Tämä oli mulle ensimmäinen kokeilu spraymaalien kanssa, ja tykkäsin! (Okei, ehkä joskus 1990-luvulla olen suhannut spraymaalilla mummopyöräni oranssiksi, mutta siitä kokemuksesta ei ole kauheasti muistikuvia). Pari valumajälkeä sain aikaiseksi, kun taisin spreijata liian läheltä ja paksusti, mutta muuten lopputuloksesta tuli siisti. Ihan passeli väline tällaisiin pieniin projekteihin.

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Neulottu raitatyyny (mukana kuvausassistentti)

"Äiti mitä sä teket? Mitä sä teket? Minäkin otan kuvia!"

Neuloin jämälangoista tällaisen tyynynpäällisen vanhan ja kulahtaneen tilalle. Vuorottelin pysty- ja vaakaraitoja fiilispohjalta, vähän samassa hengessä kuin tässä tyynyssä joskus muinoin. Lankoina oli ainakin oranssien sohvatyynyjen, tummansinisen villatakin ja harmaan jättineuleen ylijäämää. Toiselle puolelle ompelin tukevaa harmaata kangasta, jota puolestaan oli jäänyt taannoisista kulmasta kulmaan -tyynyistä. Ai että mä nautin, vaikka lanka- ja kangasvarastoista hävisikin tällä konstilla ehkä noin promille.

Kuvia ottaessani mukaan pyrki innokas kaksivuotias assistentti. Hän oli eilisiltana myös "ompeluapulaisena" eli istui sylissäni, kun hurruuttelin tyynyn reunoja siksakilla. Kaikkein mielenkiintoisin oli tietenkin neulatyyny: ai että sitä olisi ollut kiva hypistellä, mutta kun kurja äiti kielsi!

"Se on minun tyyny! Minun!"

Mä niin toivon, että Elsakin isompana innostuu kässähommista. On supersympaattinen ajatus, että me joku ilta istuttaisiin yhdessä tällä samalla sohvalla, näpräilemässä omia projektejamme. Niisk!

(Saatan olla vähän herkässä tilassa, sillä huomenna on ohjelmassa elämämme ensimmäinen päiväkodin kevätjuhla. Olen saanut vihjeitä sekä "kissaesityksestä" että "koiratanssista", ja viime aikoina meillä on lauleskeltu myös ahkerasti, että kevätsää lämmittää, luonnon kaiken herättää. Saa nähdä, mitä on luvassa. Mä alan itkeä jo melkein pelkästä ajatuksesta.)

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Telkkariseinän sisustus, vaihe 2

Lamppu on Normann Copenhagenin, peili Iina Vuorivirran Vino, tuoli siipan perintö-Artekia ja tv-taso Ikeasta.

Olohuoneen murheenkryynin eli telkkariseinän sisustus jatkuu. Helmikuussa ostettu Vino-peili sai jokin aika sitten seurakseen Habitatin Flap-kellon, joka oli pitkään keikkunut "pitäiskö?"-hankintalistallani. Olen tykännyt tämäntyyppisistä kelloista jo vuosia ja odotellut, onko kyseessä  kuitenkin vain jonkun sortin trendihurahdus, josta vielä kasvan yli. Koska niin ei ole toistaiseksi käynyt, pääsi Flap olohuonetta piristämään.

Tätä kelloa piti oikein erikseen jonottaa Habitatilta, on ilmeisen suosittu tuote. Tälläkin hetkellä nettikaupassa oli näköjään tarjolla vain pienempää kokoa punaisena.

Jotain pientä ja värikästä tuo seinäasetelma vielä kaipaa. Operaatio telkkariseinän sisustus – to be continued!

tiistai 10. toukokuuta 2016

Neulottu nalle eräälle pikkuveljelle


Kolmevuotias kummipoikani sai hiljattain pikkuisen veljen. Viikonloppuna kävimme katsomassa vauvaa, jolle tein lahjaksi pehmolelusarjan seuraavan version: pöllön ja ketun jälkeen vuorossa oli... nalle? Oikeastaan aloin vain neuloa jonkinlaista otusta, mutta nallelta lopputulos ehkä lähinnä näyttää.

Lankoina oli sekalaisia puuvillalangan jämiä. (Ai että millaista tyydytystä tunsin, kun silmiä ja suuta varten sain oikeasti käytettyä mustan lankakerän aivan loppuun asti. Se on harvinaista se.)

Ja vauva, voi jestas! On älytön klisee jauhaa, miten pieniä ne ovat, mutta silti: miten pieniä ne ovat! Ja miten isolta tytöltä tuo oma yhtäkkiä tuntuu, lippis päässään huulet mutrussa sanomassa äidille, että "tyhmä!", kun pitäisi lähteä puistosta kotiin.

Ruotsalainen (maineeltaan vähän ristiriitainen) kasvatusguru Anna Wahlgren on kuulemma joskus sanonut, että jokaisessa perheessä pitäisi aina olla kaksivuotias, koska se on niin maaginen ikä. Ja maaginen se kyllä on, aina silloin, kun ei ole hemmetin rasittava. Lapsen kyky omaksua uusia asioita ja yhdistellä niitä toisiinsa tuntuu aivan käsittämättömältä. Samalla hänestä on myös koko ajan enemmän seuraa: huollettavan ja viihdytettävän pötkylän sijaan hän on nykyään mainio tyyppi, jonka kanssa tahtoo viettää aikaa ja tehdä juttuja. Joskus ne jutut toki päättyvät uhmaraivareihin, mutta niitäkin on musta helpompi käsitellä kuin pikkuvauvan mysteerikitinöitä.

Hah, tästähän tulikin tällainen äitienpäivän jälkitunnelmointi. Kiitos Elsa, on ihanaa olla sun äiti!

lauantai 7. toukokuuta 2016

Kaksivuotiaan kanssa New Yorkissa (mahdollisuus!)

Välillä piti tehdä pitstoppeja leikkipuistoon. Mutta olihan siinäkin jotain erityistä! Lapset heittelivät jenkkifutista ja Elsa kysyi, miksi he heittävät suklaamunaa. 

Tammikuussa kirjoitin Facebookiin: "New York kaksivuotiaan kanssa: uhka vai mahdollisuus? Kyselee nimim. Vai sittenkin Teneriffalle"

Pessimistit varoittivat, että aikaero on hankala, joka paikkaan pitää jonottaa, kaksivuotias ei jaksa istua rattaissa, metroissa on hankala kulkea vaunuilla eikä Nykistä mitenkään saa lapsen kanssa irti sitä, mitä haluaa.

Ja toiset kannustivat, että ihmiset ovat ihania, lapsen kanssakin voi fiilistellä kaupunkia ja siinä se menee Nykissä missä Helsingissäkin. Reissuun vaan rennolla asenteella! Korvaa pelko innostuksella!

Kevät oli maalis-huhtikuun taitteessa Nykissä jo piirun verran pidemmällä kuin Suomessa.

Onneksi kuunneltiin jälkimmäisiä, sillä kyllä, Nyki oli ehdottomasti mahdollisuus sekä itselle että lapselle. Lennot menivät kivuttomammin kuin olisin luullut: padin, tarrakirjojen ja rusinoiden voimilla pärjättiin hyvin. Aikaerossa oli haasteensa molempiin suuntiin (huomenta, johan se kello on viisi!), mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä kuitenkaan. 

Ja totta kai kaksivuotias välillä väsyi, kitisi ja kysyi, voidaanko jo mennä kotiin ja Oravapuistoon, ja eli viikon lähinnä croissanteilla, tuubisoseilla ja avokadoilla. Mutta toisaalta hän myös odotti innosta hihkuen Vapauden patsaan näkemistä, fiilisteli pingviinejä Central Parkin eläintarhassa ja oli joka aamu yhtä täpinöissään siitä, että taas saadaan mennä NYYJOOKIN METTOLLA! Jokaiselle metrolinjalle annettiin myös oma nimi tutun henkilön alkukirjaimen mukaan (ilmeni, että ainut tuntemamme G:llä alkava henkilö on kotimme talonmies, joten kuljimme taajaan myös talonmiehen metrolla.)

Luonnonhistoriallisessa museossa Elsa nukkui onnensa ohi, mutta äiti ja Laura-täti fiilistelivät hänenkin puolestaan.

Meidän New York -kokemuksemme oli Brooklyn-painotteinen (Airbnb-kämppämme sijaitsi Park Slopen liepeillä), mutta monta täsmäiskua teimme toki Manhattanillekin. Nähtävyyksiäkin pystyi naperon kanssa suorittamaan varsin hyvin, etenkin, jos ajoitti pahimmat jonotukset päikkäriaikaan. MoMA, Guggenheim, luonnonhistoriallinen museo, WTC-museo, Empire State Building – check. 

Ja se, mitä reissulta eniten odotin, eli syöminen, luonnistui myös enimmäkseen hyvin. Elsa sai aika vapaat padinkäyttöoikeudet aikuisten ruokarauhan takaamiseksi, ja ravintoloiden henkilökunta suhtautui lapseen superystävällisesti silloinkin, kun paikasta ei edes löytynyt syöttötuolia. Joka päivä aloitettiin muhkealla brunssilla: pannukakuilla, toasteilla, granolalla, tuorepuristetuilla mehuilla... Ah! En tee sen yksityiskohtaisempaa listausta, mutta sanonpa vaan, että ainakin The Finch, Five Leaves, Buttermilk Channel, Butcher's Daughter, Colonia Verde, Hugo and Sons ja Lot 2 saavat yhä aikaan lämpimän ailahduksen sydämessäni.

Olihan se ihana kaupunki. Tavallaan jotenkin kotoisa, helppo ja rento, tutunoloinenkin. Mutta samalla ihan wow: onhan se hurja tunne, kun Manhattanin profiili ekaa kertaa piirtyy horisonttiin. Tulemme uudestaan, ehdottomasti!

Coney Island oli sateisenakin päivänä kiva retkikohde. Ja saipahan ajaa heppakarusellissa monta kertaa peräkkäin jonottamatta.

 (Kiitos myös kuvista ja laatuseurasta matkakumppaneille!)

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Neulottu päiväpeitto (ripauksella roosaa)

Oli kiva neuloa pitkästä aikaa jotain isompaa jättipuikoilla. Mallineuletta sovellan varmasti jatkossakin.

Terveisiä Nykin-reissun jälkeisestä iltakoomasta! Matka oli mitä mainioin (siitä oma postauksensa tuonnempana), mutta jetlagin päälle iski sellainen kevätväsymys, että iltaisin on tuntunut ihan mahdottomalta alkaa päivittää matkakuulumisia.

Nyt oli kuitenkin pakko kaivaa kamera esiin aamulla ennen töihinlähtöä ja räpsäistä pikainen kuva uusimmasta kässäprojektista: Elsan juniorisänkyyn neulomastani päiväpeitosta, jonka ohjeen poimin Suuresta käsityölehdestä 1/2014. Alun perin kyseessä oli vauvan peitto, mutta silmukkamäärää kasvattamalla ohje taipui hyvin päiväpeitoksikin. Lankana mulla oli villainen Drops Eskimo.

Kennomainen mallineule oli hauska ja simppeli tehdä: ensin 4 kerrosta sileää raitavärillä, sitten valkoisella 2 kerrosta ainaoikeaa, joista ensimmäisellä kerroksella neulotaan joka 4. s pitkänä silmukkana (=työnnä oikean käden puikko 4 krs alempana olevan valkoisen silmukan läpi, ota lanka puikolle ja vedä läpi, pudota vasemman käden puikolta vastaava s pois). Pitkien silmukoiden paikka vaihteli aina joka toisella kerroksella. Silmukoita mulla oli 91 ja peiton kooksi tuli noin 95x145 cm, mutta paksulla langalla se valmistui suht nopeasti.

Tässä vielä lähis neuleen pinnasta, tässä kuvassa väritkin toistuvat oikeampina.

Elsan ainut toive peiton suhteen oli "pinkkiä", joten äiti heltyi sen verran, että valitsi yhteen raitaan harmahtavaa roosaa. Mystinen pinkki, en tajua, mistä se tulee! Hyvin peitto on onneksi kelvannut näinkin: vaikka se pinkki noin teoriassa kiinnostaa, käytännössä tällaiset seikat ovat vielä aika epäolennaisia, jos niitä vertaa vaikka kivien ja keppien keräilyyn tai vessapaperirullien silppuamiseen.

P.S. Jos tulevalle sunnuntaille 24.4. ei ole ohjelmaa, tulkaahan piipahtamaan vuoden parhaassa kirppistapahtumassa eli Vanhan Herttoniemen pihakirppiksellä! Mikäli sää sallii, myyntipöydän ääressä Mäyrätiellä päivystän minäkin. Kaupan on ainakin naisten ja miesten vaatteita, kirjoja ja sekalaista sisustuskamaa.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Sopivasti Vinossa


Tällä viikolla aurinko on kutitellut kasvoja juuri sen verran, että mieleen on noussut ensimmäinen haalea aavistus keväästä. Sieltä se taas tulee, ihan niin kuin sovittiin! Parina iltapäivänä myös koti on kylpenyt lempeässä ilta-auringon valossa – tai ainakin sen verran, mitä kesällä pesemättä jääneiden ikkunoiden läpi on sisään päässyt.

Ilta-auringon valossa ehdin räpsäistä myös pari kuvaa olohuoneen telkkariseinän uudesta tulokkaasta, Iina Vuorivirran Vino-peilistä. Toissa viikonloppuna siippa ja Elsa lähtivät mummilaan, ja minä vietin  rillutteluviikonloppua muun muassa sisustusputiikkikierroksella. Lokal-galleriaan oli juuri tullut uusi satsi Vino-peilejä, joita olen jo pitkään ihaillut – kauan ei tarvinnut miettiä, kun kaupat syntyivät.


Peilin jujuna on kahdesta kappaleesta vinottain rakennettu pinta. Peili heijastaa huoneesta vähän eri kohtia, ja jos seisoo sen keskellä, ei näe kuvajaistaan lainkaan. Peilinpalat voi valita joko sisään- tai ulospäin kääntyviksi, kokoja on kaksi ja kehyksissä on messingin lisäksi vaihtoehtona myös kupari. Tämä isompi peili maksoi 250 e. Vuorivirta on nuori suomalainen suunnittelija, joka nykyään käsittääkseni työskentelee Ikealla.

Jotain muutakin olohuoneen tyhjänä seissyt seinä vielä kaipaa, mutta tässä on hyvä alku.


torstai 25. helmikuuta 2016

Isoksi tytöksi kasvattamisesta

Sängystä sain kätevästi uuden neulomisprojektin eli sängynpeiton. Toistaiseksi sen virkaa toimittaa vanha isoäidin neliöistä tehty peitto.

Eräs pienen elämän virstanpylväs saavutettiin pari viikkoa sitten, kun pinnasänky purettiin osiin ja tilalle saatiin isojen tyttöjen sänky. Mulla oli ollut mielessä muutama vaihtoehto: Muuramen Jolla, Niemen tehtaiden retrosänky, Unipuun Jatkopuu ja Avaroomin Ava Kids. Unipuu sattui Tori.fi:ssä vastaan kohtuuhintaisena, hyväkuntoisena ja turvalaidalla varustettuna, joten sen valitsimme.

Elsa on ollut aivan tohkeissaan sekä uudestä sängystä (sinne pääsee itse kiipeämään!), että synttärilahjaksi saaduista muumilakanoista ("Äiti kuka tuo on?" "Tiuhti" "Äiti kuka tuo on" "Öööö... Viuhti?"). Eikä nukkumaanmenokaan ole muuttunut sekoiluksi, kuten pelkäsin, vaan kiltisti tyyppi jää illalla omaan sänkyynsä pötköttämään eikä vaeltele sieltä öisin pois.

Samalla olen miettinyt myös tätä isoksi tytöksi kasvattamista. Eräs ystäväni totesi kerran – mielestäni viisaasti – että hän ei pidä siitä, kun lasta kehutaan kertomalla, kuinka iso poika tai tyttö tämä on. Että pieni saa olla pieni. Silti huomaan itse täysin automaattisesti käyttäväni kyseistä sanaparia kehuessani tai kannustaessani Elsaa. "Istut siinä kuin iso tyttö!" "Sitten kun olet iso tyttö, äiti opettaa sinutkin neulomaan." "Syötpä hienosti, ihan kuin isot tytöt."

Ja sitten seuraavassa lauseessa tietysti kerron lapselle, kuinka hän on "äidin pieni" ja "ihana pikkuinen".  Voihan johdonmukaisuus.

Ehkä kyse on yksinkertaisesti siitä, että monesti se "iso tyttö" on varsin tehokas kannustin. Jo tosi pienestä lapsesta näkee, kuinka silmä kovana hän seuraa isompien lasten touhuja – ne kiinnostavat ihan eri tavalla kuin aikuisten. Päiväkodissa Elsalle on aina erityisen tärkeää, että kotiin lähtiessä kuljetaan  "isojen pihan" poikki, eikä kukaan saa häntä nauramaan niin kuin vanhemmat serkkupojat. Ei kai se silloin ole ihme, jos isona oleminen vaikuttaa varsin siistiltä touhulta.

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Älypuhelinvieroitusta: kello, joka herättää!

Herätysääni on kellossa puhelinta tylympi, mutta eipähän toisaalta tule torkutettua turhaan.

En varmasti ole ainoa ihminen, jota on alkanut ahdistaa oma tapa pakkomielle käyttää kännykkää ajanvietteenä: siis se, että luuri kaivetaan automaattisesti esiin jokaisessa tyhjässä hetkessä. Muistan vielä (surullisen) elävästi ajan, jolloin pilkkasin siippaani siitä, että hän ei pystynyt odottamaan metroa ilman puhelintaan. Se oli vuosina ennen omaa älylaitettani – nyt ei tulisi kuuloonkaan, että seisoisin pysäkillä ihan vain tyynesti omissa ajatuksissani. Viime syksynä koimme senkin hetken, että hartaasti odotettu bussi (sunnuntai ja harvat vuorovälit) huristeli pysäkin ohi, kun molemmat miehen kanssa tuijotimme luurejamme. Niin typerää!

Teen välillä pyhiä periaatepäätöksiä esimerkiksi siitä, että alan kännykän räpläämisen sijaan lukea metrossa kirjaa. Mutta ei tarvita kuin yksi unohdus, pokkari jää väärään laukkuun ja taas puhelin kaivetaan esille.

Yhden päätöksen olen kuitenkin saanut toteutuksen tasolle: puhelimella ei enää ole asiaa makuuhuoneeseeni. En halua antaa itselleni sitä mahdollisuutta, että unta odotellessani tai ensimmäisenä aamulla klikkaisin auki Facebookin. Pyrin rauhoittamaan myös viimeisen tunnin ennen nukkumaanmenoa kaikilta älylaitteilta, sillä huomaan selvästi, että kirkkaiden ruutujen tuijottaminen vaikeuttaa nukahtamistani.

Koska puhelin oli toimittanut myös herätyskellon virkaa, esitin siipalle joululahjatoiveen: vanha kunnon vekkari, mutta sellainen joka on a) nätti ja b) äänetön (en pysty nukkumaan minkään tikittävän asian läsnäollessa). Tällainen Braunin digitaalikello on joulusta asti nököttänyt yöpöydälläni. Vieroituksen ensimmäinen askel otettu.

tiistai 2. helmikuuta 2016

Helpoista helpoimmat palmikkolapaset


Montakohan vuotta on mennyt siitä, että olen neulonut lapasia jollain muulla tyylillä kuin helmineuleella, raidoilla tai suosikki-pintaneuleellani? Nyt sain yhden hyvän vaihtoehdon lisää repertuaariini, kun innostuin tämän kalastajaneuleen helpoista palmikoista. Mä en ole palmikoiden neulomista kauheasti harrastanut – se on vain aina jotenkin tuntunut liian työläältä – mutta kolmen silmukan minipalmikot eivät vaatineet apupuikkoa tai muutakaan kikkailua. Kämmenpuolelle neuloin ihan vain sileää ja lankana oli Novitan Nalle, kuinkas muutenkaan.

Silmukoita olisi ehkä saanut olla vähän normaalimäärää (48 s) enemmän, koska palmikot vetivät neulosta kasaan, mutta toisaalta tykkään siitä, että lapaset ovat napakasti istuvat. Nämä tulivat vaihteeksi omaan käyttöön. Siistimmille edustuslapasille alkoikin olla tarvetta lumi- ja hiekkalaatikkohommissa nuhjaantuneiden tilalle.

torstai 28. tammikuuta 2016

Seuraava potilas ikkunalaudalla


Syksyllä hankkimani, helppohoitoiseksi mainostettu aralia olikin kaikkea muuta (tai sitten mulle sattui jokin maanantaikappale): yksi toisensa jälkeen se pudotti lehtensä, kunnes oli pakko myöntää, että ei tämä ole mitään väliaikaista sulkasatoa. Biojätteeseen päätyi hän, ja viime viikonloppuna ostin Plantagenista tilalle ison tyräkin. Kaktukset ja mehikasvit ovatkin viime aikoina viehättäneet silmää kovasti.

VOISIHAN sitä oikeasti opetella hoitamaan viherkasvejaan vähän paremmin. Pyhästi lupaan ja vannon, että tänä keväänä vaihdan mullat ainakin noihin muutamaan ressukkaan, jotka ovat sinnitelleet samassa ruukussa seitsemisen vuotta.

Saas nähdä, kuinka nopeasti Elsa sohaisee sormensa tyräkin piikkeihin. Toisaalta se voisi olla ihan hyödyllinen oppimiskokemus. Toivoo nimim. "Pitääkö huolestua, kun lapsi juo tulppaanien vettä". (Myrkytystietokeskuksesta onneksi kertoivat, että ei pitänyt.)

lauantai 23. tammikuuta 2016

Ton-tuolit eli wieniläiskahvila keittiössäni


(Blogikuvaaminen: mikä erinomainen pakote siivota pöydältä ja pinnatuolista pinttyneet ruoantähteet. Stokken syöttöalusta stailattiin kuvasta pois.)

Keittiön vanhat pinnatuolit alkoivat tulla tiensä päähän. Mustat pinnat olisivat vaatineet maalia, ja yhdestä tuolista oli istuimen tiikkiosa lohjennut varsin sukkahousuvaarallisesti. Meiltä ei löytynyt kunnostustarmoa, joten päätimme ostaa ruokapöydän ympärille mun mielessä pitkään kummitelleet klassiset Ton-tuolit. Niitä myy Helsingissä Forme, josta ne toimitettiin kotiovelle muutamassa viikossa.

Vuonna 1859 suunniteltua "tuolien tuolia" on valmistettu Formen nettisivujen mukaan yli 80 miljoonaa kappaletta. Ton-tuolia kutsutaan wieniläistuoliksi, "koska kevyen ja kestävän rakenteen ansiosta tuoli löysi nopeasti tiensä Wienin kahviloihin". Ehkä se tuo meidän keittiöön vähän keskieurooppalaista charmia kaiken skandinaavisuuden keskelle.

Apua, miten onnelliseksi sitä joskus tulee materiasta – tykkään näistä ihan hirveästi! Vanha pöytäkin näyttää heti freesimmältä. Nyt mietinnässä on, pitäisikö tuoleja hankkia vielä kaksi lisää. Ne ovat sen verran siroja, että pöydän ympärille mahtuisi kuusikin tuolia. Tarvetta niille kyllä olisi, sen verran usein meillä kaveriporukoita kestitään.

Sampsa Sarparannan maalauksen ihmishahmo jakaa aina ihmisiä: toiset näkevät siinä naisen, toiset nuoren pojan. Nuorin kriitikkomme Elsa kutsuu sitä tädiksi.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Villasukat ja yhden blogin tarina

Viime aikoina neulottuja (ja enimmäkseen kuvaamatta jääneitä) perusjuttuja: harmaa baktus ja parit lapaset lapselle, mustat tumput äidilleni joululahjaksi ja itselle nämä villasukat valmiiksi kuvioidusta langasta.

Sain Ajatuksia Saksasta -blogin Oililta #blogisitarina-haasteen, jossa avataan oman blogin historiaa. Parantumattomana nostalgikkona tähän täytyi toki tarttua.

Perustin blogini keväällä 2010 lähinnä omaksi ilokseni, kässä- ja sisustusprojekteja tallentamaan – toki alusta asti kainona toiveena oli myös se, että joku muukin saisi niistä inspiraatiota. Things to make and do -nimen lainasin Molokon levystä, ja siihen olen onneksi edelleen tyytyväinen. Se kuvaa sopivan löyhästi blogini sisältöä, sekä käsillä tekemistä että muuta puuhaamista.

Blogitaipaleen aikana on muuttunut paljon ja ei mitään. Oma elämäntilanne ja sen myötä arki, ajankäyttö ja bloggaamisen tahti ovat menneet uusiksi. Blogia aloittaessani olin alle kolmekymppinen kalliolainen dinkku (double income, no kids, tiedättehän), jolla oli loputtomasti aikaa omille projekteilleen. Nyt olen kolmevitonen lähiöäiti, jonka vapaa-ajasta valtaosan varastaa Hänen Kaksivuotias Kuninkaallinen Korkeutensa.

Toisaalta mielenkiinnon kohteet ja sitä myötä blogin aiheet ovat pysyneet samoina. Käsitöitä rakastan yhtä paljon kuin ennenkin, kirppiksiä koluan aina tilaisuuden tullen, rentoudun parhaiten sisustuslehtiä lukemalla ja nautin ruoanlaitosta, kun siihen on aikaa, ja syömisestä vielä enemmän. Välillä blogiin on pujahtanut myös äitiyttä, reissuja, Helsinki-tärppejä ja kaikenlaista tajunnanvirtaa. Jossain taustalla vaikuttaa toivottavasti myös pyrkimys ekologisiin valintoihin.

En kerro blogissani kovin henkilökohtaisia asioita ja kirjoitan lähinnä kivoista ja inspiroivista jutuista, vaikkei elämäni tietenkään ole pelkkää auvoa. Tämä feel good -tyylilaji nyt vain on se, joka minulle parhaiten sopii.

Olen ammatiltani toimittaja, joten kirjoittaminen on minulle myös työ ja se oma juttuni. En ole erityisen innokas enkä taitava valokuvaaja. Siksi usein kirjoitettavaa olisikin, mutta homma kaatuu sopivien kuvien puutteeseen.

Olen myös maailman huonoin markkinoimaan blogiani: en esimerkiksi koskaan jaa blogilinkkejäni omalla Facebook-sivullani. Osa kavereistani tietää ja muistaa tämän paikan olemassaolon, osa luultavasti ei. Toisaalta tykkään myös juuri siitä, että tänne päätyy, kuka sattuu. Ihaninta on huomata, että osa teistä on pysynyt pitkään matkassa verkkaisestakin päivitystahdista huolimatta. Hauskaa on myös kuulla, että yllättävät ihmiset käyvät lukemassa blogiani (esimerkiksi erään lapsuudenkaverini äiti, terkkuja vaan Seinäjoelle!).

Kertaakaan en ole miettinyt bloggaamisen lopettamista. Tällaisena pienimuotoisena puuhasteluna tämä on juuri sopivan kivaa ja paineetonta.

Haastan mukaan seuraavat blogit:

Hupsistarallaa
Pilviraitti
Marittan
Immaterialisti


Säännöt ovat seuraavanlaiset:
  • Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen)
  • Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.        
  • Haasta mukaa neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen. 
  • Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.  
  • Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina -haasteen käynnisti: kototeko-blogi

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Makaronilaatikko härkäpapurouheesta



Tänään tuli tehtyä varsin onnistunut arki- ja kasvisruokakokeilu. En ole koskaan aiemmin testannut härkäpapurouhetta mutta nyt (kiitos Kaisa-sisko inspiraatiosta!) päätin kokeilla rouhetta makaronilaatikkoon jauhelihan sijaan. Soijarouhetta meillä käytetään säännöllisesti esimerkiksi lasagnessa, mutta on kiva löytää sillekin kotimaisia vaihtoehtoja. Mainiosti toimi makaroniloota, sekä kaksivuotias että aikuiset popsivat annoksensa hyvällä halulla.

Resepti on sovellettu Marianne Kiskolan kirjasta Koti – ruokaa koko perheelle, ja sen juju on currylla maustaminen. Vaihdoin jauhelihan härkäpapuhin ja lisäsin joukkoon parmesaania, jota sattui olemaan kaapissa.


Makaronilaatikko härkäpapurouheesta


  • 2 dl härkäpapurouhetta
  • 4 dl kasvislientä
  • 2 sipulia
  • 3 valkosipulinkynttä
  • öljyä
  • 5 dl (täysjyvä)makaronia
  • suolaa
  • 2 dl parmesaania raastettuna
  • voita vuoan voiteluun

Munamaito:

  • 2 munaa
  • 7 dl maitoa
  • 2 tl currya
  • 1,5 tl yrttisuolaa
  • 1 tl paprikajauhetta

V
almista kasvisliemi fondista tai liemikuutiosta. Pane härkäpapurouhe likoamaan kasvisliemeen noin 15 minuutiksi. Silppua sipulit ja valkosipulit ja kuullota öljyssä. Keitä makaronit runsaasti suolatussa vedessä (vesi saa maistua merivedeltä) pakkauksen ohjeen mukaan.

Voitele uunivuoka. Tee munamaito: sekoita munat, maito ja mausteet kulhossa. Valuta härkäpavuista ylimääräinen neste pois.

Kaada uunivuokaan makaronit, sipulisilppu, parmesaaniraaste ja härkäpapurouhe. Sekoita tasaiseksi ja kaada päälle munamaito. Paista 200 asteessa tunnin verran.

maanantai 4. tammikuuta 2016

Alkavan vuoden aikeita

Kalenteri löytyi Kiasmasta, siinä on kuvia 1950-luvun Helsingistä.

Elsan päiväkoti oli loppiaiseen saakka kiinni, joten pidin pari palkatonta vapaapäivää, jotta välttyisimme varahoito-stressiltä. Kummallinen äitiysloma-flashback tuli, kun mies lähti aamulla töihin ja itse keittelin teetä Pikku Kakkosen tahdissa.

Kerrankin olin myös kotona valoisaan aikaan ja räpsin pokkarilla pari tunnelmakuvaa. Sisustuksessa ei ole tapahtunut aikoihin mitään ihmeitä, kaikenlaisia suunnitelmia toki aina on, mutta niiden toteutus tuntuu olevan aika hidasta.

Tämä kultaköynnös on talouden kukoistavin viherkasvi.

Tein muistaakseni viime vuodelle jonkinlaisen To do -listan. En uskalla käydä kurkistamassa, mitä siitä on toteutunut ja mitä jäänyt toteutumatta, mutta tässä joka tapauksessa toiveita, aikeita ja ajatuksia tälle vuodelle.

Vuonna 2016:
  • Laajennan koko perheelle kelpaavien arkiruokien repertuaariani edelleen. Pari helppoa uutta suosikkia listalle on tullut (esimerkiksi tämä lohi-riisivuoka), mutta lisävaihtelu olisi yhä tarpeen.
  • Matkustan ehkä elämäni ensimmäistä kertaa New Yorkiin. Kaksivuotiaan kanssa. (Jaiks!)
  • Käyn syömässä uusissa olennaisissa helsinkiläisravintoloissa, kuten Baskeri&Bassossa
  • Jätän Elsan ensimmäistä kertaa isovanhemmille yökylään ja lähden viettämään siipan ja kavereiden kanssa aikuisten mökkireissua. (Jaiks jälleen!)
  • Sisustan telkkariseinän vähän kutsuvammaksi.
  • Liikun lapsen kanssa enemmän luonnossa.
  • Neulon muutakin kuin lapasia, sukkia ja tyynyjä.
  • Käyn useammin elokuvissa ja luen enemmän kirjoja.

Aurinkoisella säällä olkkari on ihanan valoisa.

Toivoisin myös ehtiväni päivittää tätä blogia useammin – ja ylipäätään tehdä asioita, joista voisin blogata. Nyt tilanne kuitenkin on mikä on. Siitä ajasta, joka ennen oli pyhitetty käsitöille, kirppiksille ja sisustukselle, kilpailevat nyt muun muassa pulkkailu, nukkekotileikit ja barbapapat. Ja niin sen tietty kuuluu ollakin. Kiitos kaunis kuitenkin kaikille, jotka täällä jaksavat piipahtaa vähän verkkaisesta päivitystahdista huolimatta!

Auringon lisäksi Helsingissäkin on nyt lunta!