tiistai 10. toukokuuta 2016

Neulottu nalle eräälle pikkuveljelle


Kolmevuotias kummipoikani sai hiljattain pikkuisen veljen. Viikonloppuna kävimme katsomassa vauvaa, jolle tein lahjaksi pehmolelusarjan seuraavan version: pöllön ja ketun jälkeen vuorossa oli... nalle? Oikeastaan aloin vain neuloa jonkinlaista otusta, mutta nallelta lopputulos ehkä lähinnä näyttää.

Lankoina oli sekalaisia puuvillalangan jämiä. (Ai että millaista tyydytystä tunsin, kun silmiä ja suuta varten sain oikeasti käytettyä mustan lankakerän aivan loppuun asti. Se on harvinaista se.)

Ja vauva, voi jestas! On älytön klisee jauhaa, miten pieniä ne ovat, mutta silti: miten pieniä ne ovat! Ja miten isolta tytöltä tuo oma yhtäkkiä tuntuu, lippis päässään huulet mutrussa sanomassa äidille, että "tyhmä!", kun pitäisi lähteä puistosta kotiin.

Ruotsalainen (maineeltaan vähän ristiriitainen) kasvatusguru Anna Wahlgren on kuulemma joskus sanonut, että jokaisessa perheessä pitäisi aina olla kaksivuotias, koska se on niin maaginen ikä. Ja maaginen se kyllä on, aina silloin, kun ei ole hemmetin rasittava. Lapsen kyky omaksua uusia asioita ja yhdistellä niitä toisiinsa tuntuu aivan käsittämättömältä. Samalla hänestä on myös koko ajan enemmän seuraa: huollettavan ja viihdytettävän pötkylän sijaan hän on nykyään mainio tyyppi, jonka kanssa tahtoo viettää aikaa ja tehdä juttuja. Joskus ne jutut toki päättyvät uhmaraivareihin, mutta niitäkin on musta helpompi käsitellä kuin pikkuvauvan mysteerikitinöitä.

Hah, tästähän tulikin tällainen äitienpäivän jälkitunnelmointi. Kiitos Elsa, on ihanaa olla sun äiti!

2 kommenttia:

  1. Sympaattinen pehmokaveri!
    Kiitos edellisen postauksen matkakuvauksesta, ihan tuli ikävä taas nykiin :) Veljeni asuu siellä vakituisesti, ite oon vieraillut vaan kerran ja siitäkin on jo neljä vuotta. Ehdottomasti täytyy päästä uudelleen ja pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja siis Nyki todellakin pääsi heti lempikaupunkieni top kolmoseen, ellei peräti ykköseksi. Vielä jäi niin paljon näkemättä. Ja sullahan on mahtavaa, jos on vielä paikallisopaskin tarjolla. Kyllä siinä aina eri kulman saa kaupunkiin.

      Poista