maanantai 4. syyskuuta 2017

Montako marttapistettä tästä saa?


Mä olen niitä ihmisiä, joita aina vähän riivaa ajatus metsään mätänevistä marjoista. Ei sillä, että ihan kauheasti asian eteen tekisin – mutta se kyllä johtuu eniten siitä, etten tiedä pääkaupunkiseudulta hyviä marjapaikkoja tai miten niihin autottomana pääsisi.

Yhden ystäväni vanhemmilla on mökki, jossa me toisinaan syksyisin käydään. Siellä on piha täynnä valtavia viinimarjapensaita, jotka heiltä jäävät suurelta osin hyödyntämättä. Aina siellä ollessani muhun iskee jokin alkukantainen suorittajavietti: pakko poimia marjoja, sillä eihän niitä tännekään voi jättää.

Vähän sama fiilis tuli viikonlopun Seinäjoen-visiitillä ja notkuvien karviaispuskien äärellä. Vanhempani eivät karviaisia juurikaan kerää, joten mä yritin keventää mieltäni ja pensaita edes muutaman pakasterasiallisen verran.

Kotona päätin repäistä ja keittää marjoista ihan muina marttoina hilloa, tällä karviais-porkkanahillon ohjeella. Mä en ole koskaan ennen tehnyt hilloa ja totta kai sössin homman jo siinä vaiheessa, kun tajusin, että oikeaoppisesti purkit olisi pitänyt laittaa likoamaan jo edellisenä iltana. No, siinä vähän oikaistiin, mutta jos tuo nyt edes tovin jääkaapissa säilyisi.

Hillosta tuli aika löysää, mutta maku oli just ihanan kirpsakka. Ja porkkanoiden ansiosta sen yllä leijuu myös eräänlainen terveellisyyden illuusio, reilulla kädella annostellusta sokerista huolimatta.

Tiedän, mitä laitan aamulla jugurttini päälle.

2 kommenttia:

  1. Allekirjoitan kaiken. Omaa motivaatiota kaikenlaiseen marjatoimintaan laskee kylläkin suurilta osin se, että isovanhemmat pitävät meidät niin tehokkaasti hilloissa ja mehuissa, vielä. Sieniä haluaisin poimia, mutta kun tunnen vain kantarellin ja pari muuta, niin siinä jää 95 % vastaantulevista sienistä metsään.

    Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah, ei edes aloiteta sienistä! Meidän omalla pihamaallakin on jonkin verran sieniä, ja aina mä mietin, että "mitä jos nää on jotain mahtavia ruokasieniä ja tänne ne vaan mätänee, kun ei kukaan tajuu". Luultavasti ovat siis ihan jotain roskasieniä, mutta se MAHDOLLISUUS... :)

      Poista